Vesipolitiikan puitedirektiivi (lyhennetään VPD) on vuonna 2000 käynnistynyt hanke, jonka tarkoitus on varmistaa Euroopan unionin alueella puhtaan veden riittävyys asukkaille ja elinkeinoelämälle. Jäsenvaltiot velvoitetaan sen puitteissa hoitamaan ja suojelemaan omia vesistöjään ja pohjavettään sekä tekemän yhteistyötä naapurivaltioiden kanssa hoitaessaan vesistöaluettaan kokonaisuutena.
Direktiiviä on sovellettu 22. lokakuuta 2000 alkaen ja se tuli saattaa osaksi kunkin EU:n järvenvaltion lainsäädäntöä 22. joulukuuta 2003 mennessä. Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2002 ehdotuksen käytettävistä järvityypeistä ja ekologisesta luokittelusta vuonna 2009 . Pohjavesien suojelusta annettiin direktiivi 12. joulukuuta 2006, tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta 23. lokakuuta 2007, ympäristölaatunormeista 16. joulukuuta 2008.
Tavoitteena oli, että vesistöjen tila olisi ollut hyvä vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi direktiivi määritteli tarkan aikataulun, jota seuraamalla tavoite saavutettiin. Aikataulussa oli kuitenkin poikkeussääntöjä, joiden kautta osatavoitteiden saavuttamista voidaan jatkaa vuoteen 2027 asti.
Vesienhoitolaki (1299/2004) määrittelee toimintakehyksen, jota toteuttamaan on perustettu vesistöjenhoitoalueita toimeenpanemaan vesienhoitosuunnitelmia. Vesienhoitotyö rytmitetään kuuden vuoden jaksoihin, joiden tuloksia arvioidaan seuraamalla jokien, järvien ja rannikkovesien ekologisen ja kemiallisen tilan kehittymistä sekä luokittelun muutoksia. Luokittelutyön avulla löydetään vesistöt, jotka tarvitsevat toimia hyvän tilan saavuttamiseksi tai sen ylläpitämiseksi. Ensimmäinen vesistöjen luokittelu valmistui vuonna 2008, toinen vuonna 2013 ja kolmas valmistui (?) vuonna 2019. Neljäs luokittelu valmistunee vuonna 2027. Tiedot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Hertta-tietokantaan Vemu-osioon.
Suomen joet jaotellaan valuma-alueidensa pinta-alan perusteella pieniin (alle 100 km², käytetty lyhenne P), keskisuuriin (100–1 000 km², K), suuriin (1000–10 000 km², S) ja erittäin suuriin (yli 10 000 km², ES). Lisäksi joet jaotellaan maaperän mukaan kolmeen luokkaan: turvemaiden joet (käytetty lyhenne t), kangasmaiden joet (k) ja savimaiden joet (sa). Erittäin suurten jokien jaottelusta puuttuu savimaiden jokien luokka. Turvemaiden jokien valuma-alueesta yli 25 % on turvemaata ja joen luontainen vedenväri on yli 90 mg Pt/l. Kangasmaiden jokien valuma-alueesta on alle 25 % turvemaita ja vedenväri on alle 90 mg Pt/l. Savimaiden jokia ovat tyypillisesti ne rannikkovyöhykkeiden joet, joiden vesistöaluetunnus on 15–34. Näiden lisäksi omaan luokkaansa luokitellaan Pohjois-Lapissa metsärajan yläpuolelle jäävät joet (käytetty lyhenne PoLa), koska niiden ominaisuudet poikkeavat suuresti muista joista. Purot eivät muodosta virallista jokityyppiä.
Suomessa on käytössä seuraavat yksinkertaiset jokien yhdistelmätyypit:
Jokityyppejä on yhteensä 11, mutta ylle on lisätty PoLa-tyypin koskien Lappia ja kaksi alinta eivät ole jokityyppejä.
Suomen järvet jaotellaan aluksi niin, että luontaisesti runsasravinteiset (käytettävä lyhenne Rr), luontaisesti runsaskalkkiset (Rk), lyhytviipymäiset (viipymä on alle 10 vuorokautta, Lv) ja Pohjois-Lapin järvet (PoLa) erotellaan suuresta pääjoukosta järviä, joille on omat luokituksensa. Ne jaotellaan koon, vedenvärin ja syvyyden perusteella. Järven kokoluokittelu soveltuu yli 50 hehtaarin (yli 0,5 km²) vakavesille. Kokoluokat ovat alle 5 km² (käytetty lyhenne P), 5–40 km² (K) ja yli 40 km² (S). Alle 50 hehtaarin järvet kootaan luokkaan ”lammet”. Humuspitoisuus määritetään vedenvärin perusteella: alle 30 mg Pt/l (lyhenne Vh), 30–90 mg Pt/l (h), ja yli 90 mg Pt/l (Rh). Syvyysluokittelussa jaotellaan keskisyvyydeltään alle (lyhenne M) ja yli 3 metriä syvät järvet. Alle kolmen metrin järvet eivät pääsääntöisesti lämpötilakerrostu. Lammet eivät muodosta virallista järvityyppiä.
Suomessa on järvistä käytössä seuraavat yksinkertaiset yhdistelmäluokat:
Järvityyppejä on käytössä 13, mutta yllä kaksi alinta eivät ole järvityyppejä ollenkaan.
Rannikoiden lähivedet luokitellaan sijaintinsa ja luonteensa perusteella. Ahvenanmaan luokat ovat inner-, mellan- ja ytterskärgård. Saaristomerellä on Lounainen sisä-, väli- ja ulkosaaristo, Suomenlahdella on sisä- ja ulkosaaristo, Selkämerellä sisemmät- ja ulommat rannikkovedet, Merenkurkulla on sisä- ja ulkosaaristo, ja Perämerellä on sisemmät- ja ulommat rannikkovedet.
Rannikkovesityypit Suomessa:
Rannikkovesityyppejä on 11. Ahvenanmaan itsehallintoalueella on vesistöjenhoito sen itsensä vastuulla.
Pintavesien ekologinen luokka tulee määrittää ensisijaisesti biologisten laatutekijöiden avulla. Ekologisessa luokittelussa otetaan lisäksi huomioon biologisia laatutekijöitä tukevat hydrologis-morfologiset ja fysikaalis-kemialliset tekijät. Ne ovat vesistöjen luontaisia tekijöitä, jotka yleensä muuttuvat ihmistoiminnan seurauksena, ja jonka takia biologinen tila heikkenee. Hydrologis-morfologisia tekijöitä ovat esimerkiksi virtausolot, jokien esteettömyys, pohjan ja rantavyöhykkeen rakenne ja yhteys pohjaveteen. Fysikaalis-kemiallisia tekijöitä ovat puolestaan esimerkiksi näkösyvyys, lämpö- ja happiolot, suolaisuus ja ravinneolot. Ekologisen tilan luokittelussa otetaan lisäksi huomioon kansallisesti määritellyt vesiympäristölle haitalliset aineet.
Kaikissa ekologisen tilan luokittelussa huomioidaan sekä fysikaalis-kemialliset tekijät että hydrologis-morfologiset tekijät. Näiden lisäksi huomioidaan muitakin kriteerejä. Ne ovat jokien kohdalla piilevien, pohjaeläinten ja kalojen tila, järvien kohdalla kasviplanktonin, vesikasvien, piilevien, pohjaeläinten ja kalojen tila, ja rannikkovesien kohdalla kasviplanktonin, vesikasvien ja pohjaeläinten tila.
Edellä lueteltujen seikkojen yhteisvaikutuksesta ekologinen tila voi saadaan arvosanan erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä tai huono. Sen rannalla on lisäksi kemiallinen tila, jossa seurataan haitallisten ja vaarallisten aineiden esiintymistä. Kemiallinen tila muuttuu välittömästi huonoksi, jos joen prioriteettiaineen pitoisuus ylittää laatunormin raja-arvon. Vesimuodostuman tilan arvosanaksi tulee heikoin arvosana ekologisen tai kemiallisen tilan arvosanoista.