Suomen silta (vir. Soome sild) on Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulan vuonna 1881 kirjoittama sikermä, jonka aiheena on Suomen ja Viron kansojen yhteys. Aiheena Suomen silta esiintyy muissakin Koidulan runoissa ja kuitenkin jo Fr. R. Kreutzwaldin kokoamassa Kalevipoeg-eepoksessa sekä virolaisessa kansanrunoudessa.
Virolaisessa kansanrunoudessa esiintyy suomalaisen kansanrunouden tapaan Kalevanpoikia. Virolaisessa perinteessä Kalevipojan silloiksi kutsutaan erilaisia kalliomuodostelmia ja suuria graniittilohkareita, jotka laskevat järveen. Tunnetuimmat lienevät Peipsijärvellä ja Võrtsjärvellä, mutta niitä on myös muissa järvissä ja joissa. Esimerkiksi Avispean purossa on Kalevipojan kivisilta. Suomen sillaksi kutsutaan myös Toolsejoen suulla olevaa hiekkasärkkää, joka ulottuu noin kolmen kilometrin mitalta mereen. Käsite tunnetaan myös Latviassa asuvien lutsien keskuudessa. Alexander Heinrich Neus ja Jakob Hurt keräsivät Virosta kansanrunoja, joissa Suomen silta mainitaan.
Sõudsid Soome silla poole,
Tütarsaare sarve poole.
1)
Vapaa suomennos:
Soutivat Suomen sillan puoleen,
Tytärsaaren sarven puoleen.
ja
Soome silda nõkateles,
aluspalki paugateles,
Kuramaa mäed kumasid.
Suomennos:
Suomen silta notkahteli,
aluspalkki paukahteli,
Kuurinmaan mäet kumisi.
Kalevipoeg-eepoksen kuudennessa luvussa puolestaan kuvaillaan:
Mitä tehtiin tammipuusta?
Tyvestä tukeva silta,
lautta kaunis valmihiksi
meren poikki kaksin haaroin.
Virun rantaan toinen johti,
Suomen rantaan haara toinen.
Se on kuulu Suomen silta.
Suomen silta syntyi Koidulan innosta suomalaisten ja virolaisten yhteisiin juuriin ja näiden kansojen yhteyden kasvattamiseen. Suomen silta mainitaan Kalevipojan VI ja X lauluissa, mutta Koidulan lyriikassa se esiintyy käsitteenä ensimmäisen kerran runossa "Kätt veel korra – lahkume" ('Vielä kerran kättä – lähdetään'. Se on käännetty suomeksi nimellä "Kätellään ja erotaan"). Runo valmistui C. G. Swanin ja J. R. Aspelinin lähtiäisrunoksi näiden vierailtua laulujuhlilla Virossa vuonna 1869. Suomi-teema jatkui Koidulan runoissa, kun hän kävi vuonna 1871 vierailulla Helsingissä, jossa hän tapasi suomalaisia kulttuurihenkilöitä, kuten esimerkiksi Elias Lönnrotin. Matkalta kertyi useita runoja, joissa Suomi esiintyy tavalla ja toisella. Suomen silta -runon synty liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 50-vuotispäiviin vuonna 1881. Tuolloin Matthias Johann Eisen pyysi Koidulalta apua juhla-antologiaansa Eesti luuletused (Viron runoja). Tätä varten Koidula kirjoitti varsin lyhyessä ajassa sikermänsä Suomen silta, josta tuli hänen uransa loppuvaiheen keskeisimpiä saavutuksia.
Suomen silta koostuu neljästä osasta. Sen alkuruno Unenägu (Uni) kuvailee unen näkymää, jossa Suomen ja Viron "isänmaita" yhdistää silta. Toisen runon kertosäkeessä kehotetaan kohottamaan Suomen silta, ja kolmannessa (Mälestused, Muistot) Koidula kuvailee Suomen kaipuuta. Päätösrunossa Soome sild Koidula jäljittelee kansallis- tai maakuntalaulujen hymnimäistä ja korkeavireistä sävyä. Suomen silta tarttui sittemmin fraasiksi juhlapuheissa ja heimotyön iskusanaksi.
1 Viron kirjakielen vanhalla ortografialla säkeet on kirjoitettu muodossa:
Sõutsid Some silla pole,
Tüttarsare sarwe pole.