
Suomi 100 -hanke oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 aikainen projekti juhlavuoden ohjelmalle ja tapahtumille.
Hankkeeseen liittyi muun muassa juhlavuoden aikana laukaistava Suomi 100 -nanosatelliitti.
Ylellä oli Kirjojen Suomi -projekti osana Suomi 100 -hanketta, johon kuului muun muassa radio- ja TV-ohjelmia Suomen itsenäisyyden ajan kirjoista ja kirjallisuudesta.
Nuku rauhassa -kampanja oli Maanpuolustuksen Tuki ry:n koordinoima vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä sekä kokonaisturvallisuutta esittelevä Suomi 100 -hanke.
Suomi 100 -hankkeessa on mukana Tulevaisuuden kuusi, jonka tuotto meni Suomen kulttuurirahaston alaisuuteen perustettuun rahastoon lasten ja nuorten metsä- ja ympäristökasvatukseen.
Heinäkuun puolessavälissä ohjelmaan hyväksyttyjä hankkeita oli yli 4 500. Sen lisäksi osa tapahtumista oli käyttänyt hankkeen graafista ilmettä laittomasti.
Kaikki suomalaiset verkko- ja palveluoperaattorit lähettivät 6. joulukuuta Suomi 100 onnittelutekstiviestin Globetel-palveluoperaattoria lukuun ottamatta. Globetel ei ilmoittanut syytä toiminnalleen.