Superoksidi

Superoksidi on anioni, jonka kaava on O₂⁻ (usein myös O₂^·−). Superoksidi-ionissa on pariton määrä elektroneja eli se on radikaali ja erittäin helposti reagoiva. Metallikationin ja superoksidianionin muodostamaa ioniyhdistettä kutsutaan myös superoksidiksi.

Ominaisuudet

Superoksidi-ionissa happiatomien hapetusluku on −½ ja niiden välinen etäisyys on 1,33 ångströmiä. Happimolekyylissä vastaava etäisyys on 1,21 Å ja peroksidi-ionissa 1,49 Å.

Superoksidi-ioni ja metallisuperoksidit ovat väriltään keltaisia tai oransseja. Ioni tekee yhdisteistä myös paramagneettisia. Ioni on myös vahva hapetin.

Alkalimetalleista kaliumista, cesiumista ja rubidiumista muodostuu niiden superoksideita hapen ja metallin välisellä reaktiolla. Natriumperoksidi muuntuu hapen vaikutuksesta natriumsuperoksidiksi korotetussa lämpötilassa ja paineessa.

Kuivina superoksidit ovat melko stabiileja, mutta vedessä ne hajoavat disproportioituen hyvin nopeasti.

2 O₂⁻ + 2 H₂O → O₂ + H₂O₂ + 2 OH⁻

Superoksidit hajoavat myös kuumennettaessa.

2 O₂⁻ → O₂²⁻ + O₂

Biologinen rooli

Elimistössä superoksidi-ioneja muodostuu muun muassa mitokondriossa, jos elektroninsiirtoketjun tuloksena tapahtuva hapen pelkistyminen ei tapahdu täydellisesti. Sitä muodostuu myös NMDA-reseptorien ylistimulaatiossa sekä hieman myös lipidisynteesin yhteydessä.

Superoksidi-ioni voi vahingoittaa solukalvoja sekä muodostaa neurotoksisia hydroperoksyyliradikaaleja tai peroksinitriittejä, jotka ovat myrkyllisiä.

Superoksididismutaasientsyymi (SOD) muuntaa superoksidi-ionin vetyperoksidiksi ja hapeksi ja estää näin solujen ikääntymistä ja syöpäkasvaimien syntyä. Entsyymin aktiiviseen kohtaan on sitoutunut metalli-ioneja, joita voivat olla esimerkiksi mangaani (Mn²⁺/Mn³⁺), rauta (Fe²⁺/Fe³⁺) tai kupari (Cu⁺/Cu²⁺) ja sinkki (Zn²⁺). CuZnSOD-entsyymiä on kaikilla aitotumaisilla eliöillä ja myös joillakin bakteereilla. Nisäkkäillä entsyymi on aktiivinen erityisesti aivoissa, maksassa ja verisoluissa.

Katso myös

natriumsuperoksidi (NaO₂)
kaliumsuperoksidi (KO₂)

Lähteet

1 2 3 Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 475. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.7.2010. (englanniksi)
1 2 Raghavan, P. S.: Concepts And Problems In Inorganic Chemistry, s. 73. Discovery Publishing House, 1998. ISBN 978-8171414185 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.7.2010. (englanniksi)
↑ Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 502. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 (englanniksi)
1 2 Youdin, M., Lajtha, A. & Riederer, P.: Handbook of Neurochemistry and Molecular Neurobiology, s. 82. Springer, 2007. ISBN 978-8171414185 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.07.2010. (englanniksi)
↑ Roat-Malone, R. M.: Bioinorganic chemistry, s. 199. John Wiley and Sons, 2002. ISBN 978-0471159766 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.07.2010. (englanniksi)

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[inorganic-1] 1 2 3 Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 475. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.7.2010. (englanniksi)

[concepts-2] 1 2 Raghavan, P. S.: Concepts And Problems In Inorganic Chemistry, s. 73. Discovery Publishing House, 1998. ISBN 978-8171414185 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.7.2010. (englanniksi)

[3] Wiberg, E., Wiberg, N. & Holleman, A. F.: Inorganic chemistry, s. 502. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 (englanniksi)

[handbook-4] 1 2 Youdin, M., Lajtha, A. & Riederer, P.: Handbook of Neurochemistry and Molecular Neurobiology, s. 82. Springer, 2007. ISBN 978-8171414185 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.07.2010. (englanniksi)

[5] Roat-Malone, R. M.: Bioinorganic chemistry, s. 199. John Wiley and Sons, 2002. ISBN 978-0471159766 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.07.2010. (englanniksi)