Susan Neiman

Susan Neiman (s. 27. maaliskuuta 1955) on yhdysvaltalainen moraalifilosofi, kulttuurikommentaattori ja esseisti. Hän on kirjoittanut laajasti valistuksen ajan moraalifilosofian, metafysiikan ja politiikan risteyskohdista sekä akateemiselle yleisölle että suurelle yleisölle. Hän asuu Saksassa, missä hän toimii Potsdamissa sijaitsevan Einstein-forumin johtajana.

Vasemmistolaiseksi itsensä määrittelevän Neimanin vuonna 2023 ilmestynyt Left is Not Woke käsittelee kriittisesti vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa. Hän on kirjoittanut myös muun muassa pahan käsitteestä modernissa ajattelussa (Evil in Modern Thought, 2002) sekä saksalaisten menestyksekkäästä natsismin ajan käsittelystä (Learning from the Germans, 2019).

Left Is Not Woke

Vuonna 2023 ilmestyneessä teoksessaan Left Is Not Woke Neiman tarkastelee 1900-luvun puolivälissä tapahtunutta suurta muutosta historiankirjoituksessa: sankarit eivät enää ole historian keskiössä, vaan uhrit. Muutos alkoi moraalisena korjauksena — heidän äänen esiin nostamisena, jotka oli aiemmin pyyhitty pois historiasta, ja heidän tunnustamisena sekä oikeuden antamisena heille. Ajan myötä uhrien aseman korostaminen kuitenkin vääristyi. Todellisen kärsimyksen kunnioittamisesta siirryttiin siihen, että uhrin asemaa alettiin pitää sosiaalisena etuna. Ääriesimerkiksi Neiman nostaa Binjamin Wilkomirskin, joka sepitti lapsuutensa keskitysleirillä. Siinä missä ihmiset ennen keksivät jaloja sukujuuria, jotkut hakevat nyt arvostusta väittämällä kärsineensä enemmän kuin todellisuudessa ovat.

Neiman kuvaa teoksessa myös niin kutsutun ”woke”-politiikan taustaoletuksia ja toteaa niiden olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä vasemmisto on aina edustanut: universalismin asettamista heimolaisuutta vastaan, selkeää eroa oikeuden ja vallan välillä sekä uskoa edistyksen mahdollisuuteen. Hän on erityisen huolissaan siitä, että tribalismi heikentää vasemmiston poliittisia tavoitteita ja jättää sen vaille keinoja vastustaa äärioikeistoa, jonka näkökulma on aina perustunut heimolaisuuteen. Neiman jäljittää woke-ajattelun Michel Foucault’n, Carl Schmittin ja heidän vaikutuspiirinsä ajattelijoihin, vaikka hän löytää samankaltaisia ajatuksia myös Thrasymakhoksen hahmolta Platonin Valtiossa. Neimanin mukaan woke saa voimansa edistyksellisistä tunteista, mutta päätyy taantumuksellisiin ideoihin.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Einstein Forum – Direktorin einsteinforum.de. Viitattu 27.11.2025. (saksaksi)
  2. ↑ Vastaus vastineeseen: Uhriaseman vaaroista Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry. Viitattu 27.11.2025.
  3. ↑ Susan Neiman: Att lära sig av tyskarna demokraatti.fi. 14.9.2020. Viitattu 27.11.2025.
  4. 1 2 3 Valistuksen asianainen Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry. Viitattu 27.11.2025.
  5. ↑ Susan Neiman: How to Be Left Without Being Woke www.persuasion.community. Viitattu 27.11.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Neiman, Susan: Left Is Not Woke. Polity, 2023.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.  –  :en:Susan Neiman