Tabloidi on sanomalehti, joka on kooltaan puolet suurikokoisesta niin sanotusta broadsheet-formaatista. Suomessa tabloid-sivuformaatin leveys on yleisesti 280 millimetriä ja korkeus 400 millimetriä.
Tabloid-nimitys sai alkunsa Isossa-Britanniassa, jossa sana viittaa myös sensaatiohakuiseen sisältöön eli keltaiseen lehdistöön, koska alun perin vain sellaiset lehdet julkaistiin tässä koossa. Termin merkitys liudentui, koska useita aiemmin broadsheet-koossa julkaistuja niin sanottuja laatulehtiä siirtyi tabloid-kokoon, josta käytetään englanniksi usein nimitystä compact. Esimerkiksi The Times ja The Independent ovat siirtyneet tähän kokoon.lähde?
Euroopan suurin tabloid-lehti, sanan kummassakin merkityksessä, on saksalainenBild, jonka levikki on alle kaksi miljoonaa. Saksassa tabloideja sanotaan bulevardilehdistöksi. Suomen kielessä se on harvoin käytetty mutta korrektimpi nimitys keltaiselle lehdistölle.lähde?
↑Reunanen, Esa (toim.):Pienempään kuosiin. Helsingin Sanomien ja Satakunnan Kansan tabloidi-uudistus sisällön, tekijöiden, lukijoiden ja ilmoittajien näkökulmasta, s. 7.Tampere:Tampereen yliopisto, Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus Comet; Tampereen yliopisto, Viestinnän, median ja teatterin yksikkö, 2013.ISBN978-951-44-9304-1Teoksen verkkoversio(PDF).
↑Kangas, Jaana:Koolla on väliä: Tabloidiuudistuksen vaikutukset Lapin Kansan sisältöön ja toimittajien työhön. (Opinnäytetyö)Viestinnän koulutusohjelma, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2012.Teoksen verkkoversio.