
Tahdon2013 oli kansalaisaloitekampanja samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta. Valtakunnallinen ja kaksikielinen kampanja käynnistyi tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta 2013. Kansalaisaloitteesta äänestettiin eduskunnassa 28. marraskuuta 2014. Eduskunta hyväksyi aloitteen äänin 105–92 ja se oli ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite. Eduskunta hyväksyi 12. joulukuuta lain toisessa äänestyksessä äänin 101-90 ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö hyväksyi lain muutoksen 20. helmikuuta 2015. Laki tuli voimaan maaliskuun alussa 2017.
Kannatusilmoituksia kerättiin 19.3.–19.9.2013. Kannatusilmoituksen allekirjoitti 166 851 suomalaista joista yli 100 000 ihmistä allekirjoitti aloitteen ensimmäisenä päivänä. Allekirjoituksista 156 234 oli annettu Kansalaisaloite.fi-palvelussa ja loput paperilomakkeella. Aloite luovutettiin eduskunnan puhemiehelle 13. joulukuuta 2013.
Tahdon2013-kampanjaa tukivat useat julkisuuden henkilöt ja sen aikana järjestettiin tapahtumia ympäri Suomen. Esimerkiksi huhtikuussa 2013 Tavastia-klubilla pidettiin tukikonsertti, jossa esiintyivät muun muassa PMMP, Olavi Uusivirta ja Scandinavian Music Group. Kampanjalle on tehty myös oma tunnuskappaleensa, rap-artisti Timi Lexikonin ”Yhteensovitaan”.
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry palkitsi Tahdon2013-kampanjan vuoden viestintätekona. Sen palkitsi myös maailman viestintäalan järjestöjen katto-organisaatio The Global Alliance for Public Relations and Communication Management Comm Prix Awards -kilpailun Public Affairs -sarjan voittajana. Se sai myös Regnbågsankan rf:n Guldankan-palkinnon ja QX Gay Gaalan Keep Up The Good Work- ja Vuoden homotapahtuma -kategorioiden voitot. Kampanja oli ehdolla myös Vuoden some-teoksi. Naistoimittajat ry nimesi Tahdon 2013 -kampanjan ja sen vetäjän Senni Moilasen merkittävästä tasa-arvotyöstä vuoden 2014 kellokkaaksi. Kampanjan perustaja Ida Bergmann nimettiin vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi.
Kampanjan pääyhteistyökumppaneita olivat Seta ry, Amnesty International Suomen osasto ry, Sateenkaariperheet ry, Avoin ministeriö, Regnbågsankan rf sekä Trasek ry. Se sai Euroopan unionin Youth in Action -ohjelman tukea. Kampanja oli poliittisesti sitoutumaton ja järjestöistä riippumaton.