Tanhuniitty

Tanhuniitty on Järvenpään Kyrölän pientalokylä (valmistunut 1975–1978), jonka suunnittelussa otettiin huomioon erityisesti mahdollisuudet asukkaiden yhteistoiminnalle ja helpolle kanssakäymisellelähde?. Tanhuniityn suunnittelivat arkkitehdit Risto Kauria ja Risto Turtola.

Alueella on kehämaisessa muodossa 30 puurivitaloa, joista jokaisessa on kuusi huoneistoa: kaksi kaksiota, kaksi kolmiota ja kaksi viisiötä. Talot ovat sinisiä, punaisia ja okranvärisiä. Alueen keskellä on leikkipuistoja, jalkapallokenttä ja kukkula, joka on suosittu mäenlaskupaikka lumisina aikoina. Läpi kulkee hiekkatie. Parkkipaikkoja on 6 kpl ja ne sijaitsevat alueen reunoilla. Vain huoltoajo on sallittu kylässä.

Tanhuniityn asukasmäärä on noin 450 asukasta. Samassa korttelissa on myös päiväkoti-alakouluyhdistelmä sekä K-lähikauppa.

Tanhuniityssä järjestetään vuosittain mm. Tanhuniitty-päivä kesän alussa ja Valojen vaellus loka-marraskuun vaihteessalähde?. Muita tapahtumia ovat mm. Vappukulkue, Maamme-laulu itsenäisyyspäivänä kukkulalla, joulurauhan julistus, Lierun hiihtokisoja ja monenlaisia muita, mitä alueen asukkaat keksivät yhdessä. Tapahtumat järjestää Tanhuniityn asukasyhdistys ry.

Asukasyhdistys on ollut mukana edistämässä kestävän kehityksen arkea (esim. kompostointi ja kierrätys jo 1990-luvun alusta) ja rakentanut pysyvää “kylä kaupungissa” -henkeä, joka näkyy edelleen monen polven tanhuniittyläisinä, naapuriapuna ja korttelikohtaisina verkostoina.

Uudenmaan liiton maakuntahallitus valitsi Tanhuniityn vuoden uusmaalaiseksi kyläksi 1997lähde?.

Arkkitehtuuri- ja designmuseon Betoniunelmia -näyttely vuonna 2023 nosti Tanhuniityn esille osana aikakauden arkkitehtuuria, yhteisöllisyysajattelua ja asuntopoliittista keskustelua. Näyttelyssä oli esillä esimerkiksi Tanhuniitystä tehty pienoismalli, jota oli vuosikymmeniä säilytetty Tanhuniityn korttelituvan varastossa. Näyttelyn yhteydessä se lahjoitettiin Arkkitehtuuri- ja designmuseolle.

Kulkuyhteydet

Lähteet

  1. ↑ Anni Varis: Näyttelyarvio: Arkkitehtuurimuseon Betoniunelmia esittelee onnistuneesti 70-luvun arkkitehtuurin eri puolia Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. 21.6.2023. Viitattu 2.2.2026.

Aiheesta muualla

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.