Tappaiskeitto

Tappaiskeitto on savolainen perinneruokalaji, keitto, joka tehtiin yleensä syysteurastuspäivänä. Keitto pyrittiin saamaan valmiiksi niin, että teurastajakin – mikäli ei ollut talon väkeä – ehtisi syödä ennen lähtöään. Sisäelimistä maksa, munuaiset ja sydän huuhdeltiin, kiehautettiin, paloiteltiin ja pantiin kiehumaan. Mausteina käytettiin suolaa, pippuria ja sipulia. Miltei valmiiseen keittoon lisättiin perunalohkot ja ohra-, ruisjauho- tai kauraryynisuurus.

Keitossa ei ollut mykyjä, sillä niiden valmistaminen oli suuritöisempää. Mykysoppa keitettiin myöhemmin kaikessa rauhassa. Paikoitellen nimitystä tappaissoppa tosin käytettiin juurikin mykysopasta eli mykyrokasta.

Bertta Räsäsen vuonna 1983 tekemän ehdotuksen pohjalta keittiömestari Jaakko Kolmosen johdolla valittiin 450 kuntaan pitäjäruuat. Myös jokainen Savon silloisista kunnista valitsi omat perinneruokansa. Tappaiskeitto äänestettiin Haukivuoren nimikkoruoaksi (1984).

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 Eila Ollikainen, Sinikka Mättälä, Mauno Hämäläinen: ”Liharuuvat, sopat, keitot ja paestit”, Savolainen syömälysti, s. 69-71 Mykysoppa, mykyrokka, tappaissoppa. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu, 2009 (3. uudistettu painos). ISBN 978-952-203-100-6
  2. ↑ Eila Ollikainen, Sinikka Mättälä, Mauno Hämäläinen: ”Alakuun tekijöiltä”, Savolainen syömälysti, s. 4-5. Kuopio: Savonia-ammattikorkeakoulu, 2009 (3. uudistettu painos). ISBN 978-952-203-100-6
  3. ↑ Savossa äänestettiin pitäjille nimikkoruoat. Helsingin Sanomat, 20.9.1984, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla