Kaukonäkeminen eli telestesia (engl. remote viewing) on väitetty yliaistillinen kyky saada tietoa kaukana olevasta kohteesta, kuten paikasta, esineestä tai tapahtumasta, ilman aistien apua. Termin ottivat käyttöön fyysikot Russell Targ ja Harold Puthoff, jotka tutkivat ilmiötä 1970-luvulla Stanford Research Institutessa (SRI) Kaliforniassa ja halusivat erottaa sen perinteisestä selvänäköisyydestä. Kaukonäkemisestä ei ole tieteellistä näyttöä, ja sitä pidetään yleisesti näennäistieteenä: varhaiset myönteiset tulokset selittyivät koehenkilöille ja arvioijille vuotaneilla vihjeillä, eikä asianmukaisesti kontrolloiduissa kokeissa ole saatu myönteisiä tuloksia. Aihe sai uutta huomiota 1990-luvulla, kun Yhdysvaltain hallituksen rahoittaman, noin 20 miljoonaa dollaria maksaneen Stargate-projektin asiakirjat julkistettiin.
Telestesian ohella puhutaan myös kryptestesiasta, jolla tarkoitetaan lähellä mutta piilossa olevan kohteen yliaistillista havaitsemista.
Puthoff ja Targ aloittivat paranormaalien ilmiöiden tutkimuksen SRI:ssä 1970-luvun alussa aluksi yksityisellä rahoituksella. Vuonna 1974 he julkaisivat Nature-lehdessä artikkelin kokeista, joissa muun muassa Uri Geller, Ingo Swann ja Pat Price pyrkivät kuvailemaan aistieristyksessä kohteita, kuten toisen koehenkilön satunnaisesti valittua vierailupaikkaa. Tyypillisessä koeasetelmassa koehenkilö istuu laboratoriossa tutkijan kanssa, kun toinen tutkijaryhmä käy ennalta arvotussa paikassa laboratorion ulkopuolella. Koehenkilö kuvailee ja piirtää vaikutelmiaan, ja ulkopuolinen arvioija yrittää myöhemmin yhdistää kuvaukset oikeisiin kohteisiin.
Psykologit David Marks ja Richard Kammann yrittivät toistaa SRI:n kokeet 35 kokeen sarjassa onnistumatta. He tutkivat alkuperäisten kokeiden menettelyä ja havaitsivat, että arvioijille annetut puhtaaksikirjoitetut kuvaukset sisälsivät vihjeitä kokeiden järjestyksestä: niissä viitattiin edellisen päivän kohteisiin, ja istunnon päivämäärä oli kirjattu sivun yläreunaan. Lisäksi arvioijat olivat saaneet kohdeluettelon samassa järjestyksessä kuin kohteissa oli käyty. Marks pystyi yhdistämään kuvaukset kohteisiin pelkkien vihjeiden avulla käymättä paikoissa, ja kun vihjeet poistettiin, osumat putosivat sattuman tasolle. Charles Tart ilmoitti vuonna 1980 saaneensa uudelleenarvioinnissa sattumaa paremman tuloksen, mutta kun aineisto saatiin tutkittavaksi vuonna 1985, siinä todettiin edelleen olevan vihjeitä.
Princetonin yliopiston PEAR-laboratorio (Princeton Engineering Anomalies Research) teki 1970-luvun lopulta alkaen satoja kaukonäkemiskokeita ja raportoi tilastollisesti erittäin merkitseviä tuloksia. Vuonna 1992 julkaistussa arviossa George Hansen, Jessica Utts ja Betty Markwick katsoivat, että PEAR:n kokeet poikkesivat tieteellisen tutkimuksen yleisesti hyväksytyistä kriteereistä ja olivat laadultaan heikoimpia vuosiin julkaistuja ESP-kokeita.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelut uskoivat 1970-luvun alussa, että Neuvostoliitto käytti huomattavia summia ”psykotroniseen” tutkimukseen, ja CIA alkoi rahoittaa SRI:n kaukonäkemistutkimusta vuonna 1972. Maavoimien tiedustelu käynnisti vuonna 1977 oman ohjelmansa, joka toimi Fort Meadessa Marylandissa peitenimillä Gondola Wish, Grill Flame ja Center Lane; vuonna 1985 rahoitus siirtyi puolustustiedustelupalvelu DIA:lle (Sun Streak), ja vuonna 1991 ohjelmat yhdistettiin nimellä Stargate. Yksikössä työskenteli parikymmentä henkilöä, ja sen tehtävänä oli seurata muiden valtioiden psyykkistä tiedustelua, tarjota ”kaukonäkijöiden” palveluja muille viranomaisille ja tutkia ilmiötä kokeellisesti.
Vuonna 1995 Yhdysvaltain kongressi siirsi ohjelman CIA:n alaisuuteen, ja CIA tilasi siitä arvion American Institutes for Research -tutkimuslaitokselta (AIR). Kokeellisen aineiston arvioivat tilastotieteilijä Jessica Utts ja psykologi Ray Hyman. Utts katsoi, että laboratoriokokeissa oli saatu tilastollisesti merkitsevä, psi-ilmiöön viittaava tulos; Hymanin mukaan johtopäätös oli ennenaikainen, koska tuloksia ei ollut toistettu riippumattomasti ja osumat vastasivat sitä, mitä arvailu ja subjektiivinen tulkinta tuottaisivat. AIR:n loppuraportin mukaan kaukonäkeminen ei ollut koskaan tuottanut toimintaan johtanutta tiedustelutietoa: raportit olivat epämääräisiä ja sisälsivät paljon epäolennaista ja virheellistä tietoa, ja joissakin tapauksissa niitä oli muokattu vastaamaan jo tunnettuja taustatietoja. CIA lakkautti noin 20 miljoonaa dollaria maksaneen ohjelman ja julkisti sen asiakirjat vuonna 1995. Marks on arvostellut Stargaten kokeita siitä, että aistivihjeitä ei suljettu pois, kokeita ei toistettu riippumattomasti, osa niistä tehtiin salassa vertaisarvioinnin ulottumattomissa ja että tulosten arvioija Edwin May oli samalla hankkeen johtava tutkija.
Kaukonäkemiselle ei ole esitetty teoriaa eikä koemenetelmää, joka tuottaisi luotettavasti myönteisiä tuloksia, ja tiedeyhteisö on hylännyt sen. Hymanin mukaan paranormaalia kykyä ei voitaisi osoittaa pelkällä sattumasta poikkeavalla tuloksella silloinkaan, kun tulos olisi toistettavissa, koska väite perustuu yksinomaan kielteiseen päätelmään eli siihen, ettei poikkeamalle ole löydetty tavanomaista selitystä, vaikka mahdollisia tavanomaisia selityksiä on rajattomasti. Michael Shermer on huomauttanut, että koehenkilöiden piirroksissa toistuvat yksinkertaiset viivat ja kaaret, jotka voidaan tulkita lähes miksi tahansa kohteeksi, ja että tulosten arvioinnissa vaikuttavat vahvistusharha ja jälkiviisaus. Tieteellisen skeptisismin yhdistykset, Suomessa Skepsis ry, ovat käsitelleet aihetta samaan tapaan ja pitäneet Stargate-projektia esimerkkinä siitä, että vuosikymmenten rahoitus ei tuottanut näyttöä ilmiön olemassaolosta.