Tennby

Tennby on kaupunginosa Kirkkosaaressa Paraisten kaupungissa. Tennby sijaitsee noin kilometrin päässä Paraisten kirkosta itään.

Tennby on pääasiassa 1960–1980-luvuilla rakentunut aikakaudelleen tyypillinen metsälähiö, jossa on edelleen näkyvillä eri aikojen kerrostumat.

Kalkkitien ja Tummelitien välissä sijaitsee valtava Tummelikivi (Tummelsten), joka yksi seudun suurimmista ja näyttävimmistä siirtolohkareista. Tummelikivi on vuonna 1976 rauhoitettu luonnonmuistomerkki.

Tennbyntien ja Kalkkitien risteyksessä sijaitsee Runebergin kuusi, jonka juurella tarinan mukaan, J. L. Runebergilla oli tapana odotella tulevaa vaimoaan Fredrikaa.

Historia

Tennby on yksi Paraisten vanhimmista asutuista paikoista, johon ruotsalaiset ja varsinaissuomalaiset uudisasukkaat asettuivat 1100- ja 1200-luvuilla. Tennby on todennäköisesti irtaantunut Muddaisista, joka on ilmeisesti Kirkkosaaren vanhin kylä.

1500-luvulla alue tunnettiin nimellä Tegneby. Nimen alkuosa on todennäköisesti ollut alun perin djäkne eli suomeksi teini.

Vuosina 1778–1779 tehdyn isojaon mukaan Tennbyssä oli yksi kantalo. Kantatalon kylätontti on säilynyt nykypäiviin saakka ja sijaitsee Tinatuoppi nimisen kadun pohjoispuolella. Paraislaisten vastustuksen ansiosta talot säästyivät purkamiselta 1970–80-luvulla ja alue suojeltiin asemakaavalla 2001.

Paraisten pappila on sijainnut Tennbyssä 1690-luvulta saakka. Nykyinen pappilarakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Arkkipiispa Jakob Tengström asui pappilassa vuosina 1803–1832. Vuosina 1827–1828 talossa asui Tengströmin vieraana myös J. L. Runeberg.

1910-luvulle saakka tieyhteys Paraisten kirkolta Kirjalansaaren kautta mantereelle, kulki Tennbyn ja Muddaisten kautta Hagauddeniin, jossa Hessundinsalmi ylitettiin lautalla.

Tennbyhyn alettiin rakentamaan lähiötä 1960-luvun lopulla ja sen nykyisestä rakennuskannasta suurin osa on 1970-luvulta.

Palvelut

Tennbyntien ja Käräjäpolun risteyksessä sijaitsee pieni ostoskeskus, jossa toimii edelleen Sale Tennby.

Tennbyn kuntorata sijaitsee Tennbyn itäpuolella Puustellintien päässä. Pururata on 2,4 km pitkä ja valaistu.

Tummelitiellä sijaitsee vuonna 2008 valmistunut Tennbyn päiväkoti.

Munkvikin luontopolku sijaitsee Munkvikin ja Tennbyn välisessä metsässä Tennbyn eteläpuolella.

Lähteet

  1. 1 2 Paasikivi, Iina: [https://www.pargas.fi/documents/41921/511492/Kaupunkikuvallinen+selvitys_2019.pdf/58dfc855-8480-68ed-1afa-b9ac807e87a2?t=1606922226188 Asuinalueet läpi vuosikymmenten – keskustan kaupunkikuvallinen selvitys] Paraisten keskustan yleiskaava. 7.2.2020. Paraisten kaupunki. Viitattu 23.8.2025.
  2. ↑ Paraisten keskustan yleiskaavan kaavaselostus 1.4.2022. Paraisten kaupunki, kaavoitusyksikkö.
  3. ↑ Fredrikantupa – historiarum historiarum.fi. Viitattu 24.8.2025.
  4. 1 2 3 4 5 Ruohonen, Laura: [https://www.pargas.fi/documents/41921/511492/Asutushistoriaselvitys_2018.pdf/6975771f-45ab-28c6-b527-b1692b811e8f?t=1606922222818 Ålönsaaren ja Kirkkosaaren asutushistoria kaavoitettavalla keskusta-alueella] Paraisten keskustan yleiskaava. 31.12.2018. Paraisten kaupunki. Viitattu 23.8.2025.
  5. ↑ Tennby, Pargas - Finlandssvenska bebyggelsenamn bebyggelsenamn.sls.fi. Viitattu 24.8.2025.
  6. ↑ Skidspår och motionsbanor - Pargas www.pargas.fi. Viitattu 24.8.2025. (ruotsiksi)
  7. ↑ Tennby familjedaghem - Pargas www.pargas.fi. Viitattu 24.8.2025. (ruotsiksi)
  8. ↑ Munkviken luontopolku Paraisten kaupunki. Viitattu 23.8.2025.