| Teuthis | |
|---|---|
| Τεῦθις | |
Antiikin aikaista muuria nykyisessä Dimitsánassa. |
|
| Sijainti | |
Teuthis |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Kreikka |
| Paikkakunta | Dimitsána, Gortynía, Arkadia, Peloponnesos |
| Historia | |
| Tyyppi | kaupunki |
| Kulttuuri | antiikki |
| Alue | Arkadia |
Teuthis (m.kreik. Τεῦθις) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Arkadiassa Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Gortynían kunnan alueella nykyisen Dimitsánan kylän paikalla.
Teuthiin kaupunki sijaitsi Arkadian keskiosissa. Kaupungilla oli akropolis eli yläkaupunki ja linnavuori sekä alempana sijainnut alakaupunki. Kaupunki sijaitsi täsmälleen nykyisen Dimitsánan paikalla, mikä hankaloittaa sen jäänteiden tutkimista. Teuthiista koilliseen sijaitsi Theisoa, kaakkoon Hypsus, etelään Gortys, lounaaseen Bufagion ja länteen Heraia.
Teuthiin kaupunki oli olemassa arkaaiselta roomalaiselle kaudelle. Kaupunki oli liitossa Orkhomenoksen kaupungin kanssa ja saattoi olla poliksena sen alaisuudessa. Teuthis kuului myös Arkadian liittoon. Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Teuthidēs (Τευθίδης) tai Teuthidās (Τευθίδας). Megalopoliin kaupungin perustamisen yhteydessä vuonna 371/370 eaa. teuthislaiset päätettiin siirtää sinne, mutta ei ole tietoa siitä, pantiinko päätöstä koskaan toimeen. Ainakin Teuthiin kaupunki säilyi olemassa tämän jälkeenkin.
Teuthiin akropolis oli linnoitettu muureilla. Paikalta on löydetty klassisen kauden lopulle tai ehkä todennäköisemmin hellenistiselle kaudelle ajoitettujen muurien jäänteitä. Löydöksiin lukeutuu myös keramikan sirpaleita ennen kaikkea arkaaiselta ja hellenistiseltä kaudelta, mutta vähemmän klassiselta kaudelta. Pausaniaan mukaan Teuthiissa oli Afroditelle ja Artemiille omistetut pyhäköt.