| The Bell Curve: Intelligence and Class Structure in American Life | |
|---|---|
| Kirjailija | Charles Murray ja Richard J. Herrnstein |
| Kieli | englanti |
| Genre | tietokirja |
| Kustantaja | Free Press |
| Julkaistu | 1994 |
| Sivumäärä | 845 |
| ISBN | 0-02-914673-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
The Bell Curve: Intelligence and Class Structure in American Life on yhteiskuntatieteilijä Charles Murrayn ja psykologi Richard J. Herrnsteinin kirjoittama kirja, joka julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1994.
Kirja käsittelee älykkyyserojen yhteiskunnallista merkitystä. Sen pääväite on, että älykkyystesteillä mitattu älykkyys ennustaa paremmin yksilöiden koulu-, ammatti- ja taloudellista menestystä kuin vanhempien koulutus- ja tulotason kaltaiset perinteiset sosiologiset selitystekijät. Murrayn ja Herrnsteinin mukaan yhdysvaltalainen yhteiskunta muuttui 1900-luvun kuluessa siten, että älykkyydestä tuli entistä tärkeämpi ominaisuus yksilön menestymiselle. He katsoivat myös, että älykkäimmät ihmiset, kognitiivinen eliitti, ovat eristäytymässä muusta yhteiskunnasta Yhdysvalloissa.
Kirjan nimi viittaa kellokäyrään. Ihmisten ÄO-testeistä saamat tulokset (älykkyysosamäärä) noudattavat melko tarkasti normaalijakaumaa siten, että suurin osa ihmisistä saa keskimääräisiä tuloksia, kun taas pieni joukko saa hyvin matalia tai hyvin korkeita tuloksia.
Murrayn ja Herrnsteinin mukaan Yhdysvaltain itäaasialaisperäiset asukkaat ovat keskimäärin jonkin verran valkoisia älykkäämpiä, kun taas musta väestö on keskimäärin selvästi vähemmän älykästä kuin valkoiset ja aasialaiset. Heidän mukaansa älykkyyserot selittävät sosioekonomisia eroja rotujen välillä. Murrayn ja Herrnsteinin mukaan eroja älykkyydessä ei ole mahdollista poistaa esimerkiksi koulutuksen avulla.
The Bell Curve aiheutti ilmestyttyään valtavan kohun, ja siitä tuli myyntimenestys. Kirjasta keskusteltiin mediassa ja akateemisessa maailmassa sekä Yhdysvalloissa että muualla.
Kirja käsitteli älykkyyserojen merkitystä lähinnä Yhdysvaltain valkoisen väestön keskuudessa, mutta debatti koski lähes yksinomaan sen luvuissa 13 ja 14 käsiteltyä kysymystä rotujen välisistä älykkyyseroista ja väitettä afroamerikkalaisten muita keskimäärin heikommasta älykkyydestä.
Richard Lynnin mukaan kirja sai osakseen todennäköisesti enemmän arvostelua kuin yksikään toinen teos psykologian historiassa. Kirjan ilmestymisvuonna 1994 The Wall Street Journalissa julkaistiin 52 älykkyystutkijan kannanotto, jossa kirjan väitteet mustien alemmasta älykkyysosamäärästä todettiin tutkimustuloksia vastaaviksi.
Yhdysvaltain psykologiyhdistys APA teetti vastauksena kirjaan asiantuntijaraportin älykkyystutkimuksesta. Sen mukaan tutkimukset ovat tuottaneet vaihtelevia tuloksia, mutta mustien keskiarvo on tyypillisesti ollut noin yhden keskihajonnan alempi (85) kuin valkoisten (100). Uusimmissa tutkimuksissa ero on kuitenkin kaventunut.