The Fleshtones

The Fleshtones
Tiedot
Toiminnassa 1976–
Tyylilaji Rock and roll, garage rock
Kotipaikka Yhdysvallat Queens, New York, Yhdysvallat
Laulukieli englannin kieli
Jäsenet
Entiset jäsenet
Jan Marek Pakulski
Lenny Calderon
Danny Gilbert
Gordon Spaeth
Brian Spaeth
Mitchell Ames
Walter Scezney
Robert Burke Warren
Levy-yhtiö

The Fleshtones on yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 1976. Yhtyeen musiikki on yhdistelmä punk rockia ja garage rockia. He ovat yksi punk rockin historian vanhimpia ja edelleen toimivia punk yhtyeitä.

Ura

Fleshtonesin tarina alkoi vuoden 1976 alussa, kun kaksi musiikin ystävää, Keith Streng ja Jan Marek Pakulski, asuivat yhdessä talossa Queensissä, New Yorkissa. Aiemmat vuokralaiset olivat jättäneet jälkeensä soittimia ja laitteita, joten Streng tarttui kitaraan, Pakulski otti basson, ja he alkoivat opetella kappaleita. Ei kulunut kauan, kun kaksikkoon liittyi kaksi naapuruston ystävää – Peter Zaremba (laulu, huuliharppu) ja Lenny Calderon (rummut) – ja heistä alkoi muodostua varsinainen yhtye.

He harjoittelivat järjestämällä Strengin kotitalon kellarissa kotibileitä. He soittivat ensimmäisen keikkansa CBGB - klubilla toukokuussa 1976. Heistä tuli nopeasti osa New Yorkin punk-skenen nousua, ja he esiintyivät säännöllisesti CBGB:n lisäksi Max’s Kansas Cityssä, Irving Plazassa ja Danceteriassa. He jakoivat myös hetken harjoitustilan legendaarisen The Cramps-yhtyeen kanssa.

Vuonna 1978 yhtye täydentyi saksofonisti Gordon Spaethilla, joka oli yhtyeen jäsen vuoteen 1988 asti. Fleshtones keräsi yleisön energisillä, tanssilattian täyttävillä live-esiintymisillään, ja Suicide duon laulaja Alan Vega, sekä The Cramps-yhtyeen rumpali Miriam Linna alkoivat kehua bändiä New York Dolls-yhtyeen entiselle managerille Marty Thaulle, joka omisti itsenäisen levymerkin Red Star Records

Vuonna 1978 The Fleshtones allekirjoitti sopimuksen Marty Thaun kanssa ja nauhoittivat singlen American Beat. Yhtye nauhoitti myös kokonaisen albumin Red Starille, mutta levy-yhtiö ajautui talousvaikeuksiin, jotka estivät albumin julkaisemisen, ja Fleshtones oli turhautumisen vuoksi vähällä hajota. Kun rumpali Lenny Calderon jätti yhtyeen, Blondie-yhtyeen rumpali Clem Burke tuurasi väliaikaisesti yhtyeessä. The Fleshtones kävi keikoilla Lontoossa ja he rekrytoivat Bill Milhizerin uudeksi rumpalikseen.

The Fleshtones keikalla

Vuonna 1980 he siirtyivät I.R.S. Recordsille ja julkaisivat garage rockin klassikoiksi muodostuneet albumit Roman Gods ja Hexbreaker. Vuonna 1982, ROIR Records julkaisi vihdoin julkaisematta jääneen Red Star -albumin nimellä Blast Off!

1980-luvun puolivälissä yhtyeen laulaja Peter Zaremba toimi MTV:n Cutting Edge -ohjelman juontajana. Koko vuosikymmenen Fleshtones julkaisi lukuisia albumeja ja singlejä, sekä kiersi jatkuvasti Yhdysvalloissa ja Euroopassa. He esiintyivät brittiläisessä punk/new wave -konserttielokuvassa Urgh! A Music War vuonna 1980, ja TV-juontaja Dick Clarkin suositussa American Bandstand -televisio-ohjelmassa vuonna 1982. He olivat mukana myös näyttelijä Tom Hanksin tähdittämän elokuvan Bachelor Partyn (1984) ja I Was a Teenage Zombie (1987) soundtrackeilla, sekä Andy Warholin lyhytikäisen MTV-ohjelman Andy Warhol’s Fifteen Minutes viimeisessä jaksossa vuonna 1987. Silti Fleshtones sai vain kulttisuosiota ja vain vähän kaupallista menestystä.

Yhtyeen riveissä nähtiin vuosien varrella useita basisteja, mukaan lukien Andy Shernoff (The Dictators) ja Fred Smith (Television), mutta vuonna 1990 yhtyeen basistiksi vakinaistui, aiemmin Jason and the Scorchers –yhtyeessä soittanut Ken Fox. Vuonna 1991 he suuntasivat Australiaan äänittämään albumia Powerstance, jonka tuotti Hoodoo Gurusin yhtyeen laulaja Dave Faulkner, joka oli pitkään maininnut Fleshtonesin yhdeksi esikuvakseen. Vuonna 1994 julkaistiin myös Beautiful Light -albumi, jonka tuotti R.E.M - yhtyeen kitaristi Peter Buck ja vuonna 1995 julkaistiin Laboratory of Sound -levy, jonka tuotti Nirvanan tuottajana parhaiten tunnettu Steve Albini. Vuonna 2003 Fleshtones teki sopimuksen Yep Roc Recordsin kanssa, joka julkaisi yhtyeen albumit, Do You Swing? sekä Beachhead (2005) ja Take a Good Look (2008) jonka tuotti entinen Richard Hellin kitaristi Ivan Julian.

Vuonna 2007 ilmestyi elämäkerta kirja Sweat: The Story of the Fleshtones, America’s Garage Band ja vuonna 2009 julkaistu dokumenttielokuva Pardon Us for Living, but the Graveyard Is Full

Vuonna 2010 yhtye alkoi saavuttaa suosiota Espanjassa, missä he keikkailivat ahkerasti. Fleshtones kutsui Patti Smithin kitaristina parhaiten tunnetun Lenny Kayen vierailevaksi kitaristiksi ja tuottajaksi vuoden 2011 albumille Brooklyn Sound Solution. Vuonna 2012 he kumarsivat espanjankieliselle yleisölleen julkaisemalla espanjaksi äänitetyn neljän kappaleen EP:n Quatro x Quatro. Fleshtones palasi tyypillisen riehakkaaseen muotoonsa vuoden 2014 albumilla Wheel of Talent, joka äänitettiin Espanjassa, Detroitissa ja Brooklynissa.

Vuonna 2016, yhtye juhli 40-vuotista taivaltaan albumilla, jonka nimi oli yksi heidän motolistaan: The Band Drinks for Free. Seuraavana vuonna ilmestyi Budget Buster, kokoelma B-puolia ja harvinaisuuksia, joita he olivat julkaisseet viimeisen vuosikymmenen aikana.

Pitkähkön tauon jälkeen Fleshtones palasi lokakuussa 2020 julkaisemalla Halloween-ajankohtaan sopivan albumin Face of the Screaming Werewolf. Halloween-teema inspiroi myös useita kappaleita heidän seuraavalla studiolevyllään, vuoden 2024 It’s Getting Late (... And More Songs About Werewolves) -albumilla, joka sisälsi cover-versioita. Siinä missä monet muut punkin, new waven ja garage rockin ensimmäisen aallon yhtyeet ovat kadonneet ja myöhemmin palanneet, Fleshtones ei ole koskaan pitänyt taukoa. Brooklynissa, New Yorkissa toimivan yhtyeen kokoonpanoon ovat vuodesta 1990 kuuluneet laulaja Zaremba, kitaristi Streng, basisti Ken Fox ja rumpali Bill Milhizer.

Jäsenet

Nykyiset

  • Keith Streng - kitara & laulu (1976-)
  • Peter Zaremba - laulu, huuliharppu ja urut (1976-)
  • Bill Milhizer - rummut ja laulu (1980-)
  • Ken Fox - basso & laulu (1990-)

Entiset

  • Jan Marek Pakulski - basso, laulu (1976-1979, 1979-1986)
  • Lenny Calderon - rummut, laulu (1976-1979)
  • Danny Gilbert - kitara (1976)
  • Gordon Spaeth - saksofoni, huuliharppu, urut, laulu (1978-1988)
  • Brian Spaeth - saksofoni (1978-1981)
  • Mitchell Ames - kitara (1979)
  • Walter Scezney - basso (1979)
  • Robert Burke Warren - basso, laulu (1986-1988)

Sessio-/Kiertuemuusikot

  • Clem Burke - rummut (1979)
  • Fred Smith] - basso, laulu (1988-1989)
  • Andy Shernoff - basso, laulu (1989-1990)

Puhallinsoittajat

  • Gregory D Grinnell - trumpetti (1986)
  • Ken Fradley - trumpetti (1988)
  • Mark McGowan - trumpetti (1988-1990)
  • Steve Greenfield - saksofoni (1988-1992)
  • Joe Loposky - trumpetti (1990-1994)
  • Markus Arike - saksofoni (1992-1994)

Diskografia

Albumit

  • Roman Gods LP/kasetti (I.R.S.) 1982
  • Blast Off! kasetti (ROIR) 1982
  • Hexbreaker! LP/kasetti (I.R.S.) 1983
  • Speed Connection: Live In Paris 85 LP (I.R.S.) 1985
  • Speed Connection II - The Final Chapter (Live In Paris 85) LP/kasetti (I.R.S.) 1985
  • Fleshtones vs. Reality LP/kasetti/CD (Emergo) 1987
  • Soul Madrid LP (Imposible) 1989
  • Powerstance! CD/LP/kasetti (Trafalgar) 1991
  • Forever Fleshtones LP (Hitch Hyke) 1993
  • Beautiful Light CD (Naked Language/Ichiban) 1994
  • Laboratory of Sound CD (Ichiban International) 1995
  • Fleshtones Favorites CD (Flesh) 1997
  • Hitsburg USA! LP (Telstar) 1997
  • More Than Skin Deep CD (Ichiban International) 1998
  • Hitsburg Revisited CD (Telstar) 1999
  • Solid Gold Sound CD/LP (Blood Red) 2001
  • Do You Swing? CD/LP (Yep Roc) 2003
  • Beachhead CD/LP (Yep Roc) 2005
  • Take A Good Look CD/LP (Yep Roc) 2008
  • Stocking Stuffer CD/LP (Yep Roc) 2008
  • Brooklyn Sound Solution CD/LP (Yep Roc) 2011

EP:t

  • Up-Front (I.R.S.) 1980
  • American Beat ‘84 (I.R.S.) 1984
  • Los Fleshtones: Quatro x Quatro (Yep Roc) 2012

Singlet

  • American Beat b/w Critical List 7" (Red Star) 1979
  • The World Has Changed b/w All Around The World 7" (I.R.S.) 1981
  • Roman Gods [Dance Remix] b/w Ride Your Pony + Chinese Kitchen 12" (I.R.S.) 1982
  • Armed And Dangerous b/w Let It Rip + Electric Mouse 7" (UK Big Beat) 1991
  • Take A Walk With The Fleshtones b/w One Of Us 7" (Naked Language) 1994
  • Gentleman's Twist b/w Red Sunset + Gentleman's Twist (w/Alan Vega) 7" (Eur. Epitaph) 1998
  • Jetset Fleshtones b/w Les Temps Dira 7" (Yep Roc) 2007
  • Bite Of My Soul b/w Remember The Ramones 7" (Yep Roc) 2011
  • I Can't Hide b/w B-Side 7" (Yep Roc) 2011

Kokoelmat

  • The Fleshtones: Living Legends Series CD (I.R.S.) 1989
  • Angry Years 1984-1986 CD (Sp. Imposible) 1994 + CD (Amsterdamned) 1997
  • It's "Super-Rock" Time!: The IRS Years 1980-85 CD (Aus. Raven) 2010
  • Hexbreaker! / Speed Connection CD (Aus. Raven) 2010
  • Roman Gods / Up-Front / Speed Connection II CD (Aus. Raven) 2011

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 Everynight Charley Crespo: The Fleshtones at the Bowery Electric themanhattanbeat.com. Viitattu 22.11.2025. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 The Fleshtones Songs, Albums, Reviews, Bio & M... AllMusic. Viitattu 22.11.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 The FLESHTONES Since 1976, have been blending R&R and R&B Blah-Blah. Viitattu 22.11.2025. (italiaksi)