The Moscow Times on englanninkielinen, Moskovassa viitenä päivänä ilmestyvä sanomalehti. Lehteä kustansi vuoteen 2015 asti suomalaiseen Sanoma-konserniin kuuluva Independent Media.
The Moscow Times aloitti vuonna 1992 päivittäin ilmestyvänä painettuna lehtenä, jota jaettiin ilmaiseksi ravintoloissa, hotelleissa ja muissa ulkomaalaisten suosimissa paikoissa. Ulkomaalaisten määrä Moskovassa oli kasvanut räjähdysmäisesti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Myöhemmin lehti supisti painetun version viikoittaiseksi ja siirtyi sitten pelkästään verkkoon vuonna 2017.
Lehteä julkaistaan englanniksi ja venäjäksi.
Lehti muutti toimituksensa Amsterdamiin sen jälkeen kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa.
24. helmikuuta 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja pian säädettiin laki, jonka mukaan valtion sopimattomiksi katsomien sotaa koskevien tietojen levittämisestä voisi saada 15 vuotta vankeutta.
15. huhtikuuta 2022 Venäjän valvontaviranomainen esti pääsyn The Moscow Timesin venäjänkielisille sivuille. The Moscow Timesin venäjänkielisiä uutisia pääsi kuitenkin edelleen lukemaan ulkomailta tai VPN-yhteyden kautta. Lehden englanninkielisiin uutisiin esto ei vaikuta. Englanninkielisissä uutisissaan lehti käyttää Venäjän toimista Ukrainassa viranomaisen kieltämää sanaa "sota".
Marraskuussa 2023 Venäjä lisäsi The Moscow Timesin ulkomaisten agenttien luetteloonsa, jolloin lehden on paljastettava kaikki rahoituslähteensä ja liitettävä julkaisuihinsa maininta siitä, että ne on tehnyt ulkomaiseksi agentiksi julistettu taho.
Heinäkuussa 2024 Venäjä nimesi Moscow Timesin ei-toivotuksi. Lehteä on kielletty toimimasta Venäjällä ja sen henkilökuntaa uhkaa vankeus. Lehden kanssa toimivat voivat saada tuntuvia sakkorangaistuksia tai jopa viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Lehti jatkaa työtään kielloista huolimatta.