The Quiets

Kuva The Quiets -yhtyeen esityksestä Heinolassa 8. heinäkuuta vuodelta 1989
Kuva The Quiets -yhtyeen esityksestä Heinolassa 8. heinäkuuta vuodelta 1989

The Quiets on suomalainen rautalankayhtye. Se perustettiin Helsingissä 1970-luvulla kvartettina ja laajeni kosketinsoittajan myötä kvintetiksi 1984. Vuonna 1983 se levytti ensimmäisen EP-levynsä ja on sittemmin levyttänyt kymmenkunta albumia. 1980-luvulla se edusti rautalangan uutta tulemista yhdessä Agentsin, Laika & The Cosmonautsin ja The Mustangsin rinnalla. The Quietsin ohjelmistoon on kuulunut rautalanka- ja twist-sovituksia monenlaisista sävelmistä, kuten Edith Piafin laulusta ”Hymni rakkaudelle” tai Tšaikovskin teemoista ja Henry Mancinin elokuvasävelmistä.

The Quiets käyttää vanhoja pienitehoisia putkivahvistimia, ja soittajien pukeutuminenkin noudattaa 1960-luvun alun ihanteita kokopukuineen, solmioineen ja teräväkärkisine kenkineen.

Kokoonpano

Alkuperäinen kokoonpano

Muita jäseniä

Diskografia

Lähteet

  1. ↑ Bachelerie, Jean: The Quiets (Finlande) Instrumental Rock & Roll Society, Toulouse, France. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
  2. ↑ 1980-luvun rautalankayhtyeet The Soundsin Emman helmoissa. Helsingin Sanomat, 14.6.1989, s. 71. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. 1 2 Fagerlund, Markku: Hiljaiset miehet vääntävät rautalankaa. Helsingin Sanomat, 16.1.1988, s. 27. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. ↑ Fagerlund, Markku: Levyt: Travellin' With The Quiets. Helsingin Sanomat, 13.8.1990. Digilehden juttu (tilaajille).
  5. ↑ Aaltonen, Mikko: Kaikua ja nyansseja korvakäytävän täydeltä. Helsingin Sanomat, 3.4.2013. Digilehden juttu (tilaajille).

Aiheesta muualla

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.