The Rain

The Rain
Tiedot
Toiminnassa 1988–2015
Tyylilaji Kristillinen rock, hard rock, gospel, heavy metal
Kotipaikka Ikaalinen, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet
  • Tatu "Tatsi" Haveri, basso, laulu
Levy-yhtiö
  • (Riippumaton)
Aiheesta muualla
therain.fi
The Rain Ristirockissa vuonna 2007
The Rain soittamassa Maata näkyvissä -festareilla.

The Rain oli Ikaalisista lähtöisin oleva kristillinen rockyhtye, joka soitti melodista hard rockia. Yhtye perustettiin vuonna 1988 ja se lopetti toimintansa vuonna 2015 mutta on tehnyt yksittäisiä esiintymisiä sen jälkeen. Vuodesta 1996 yhtyeen kokoonpanossa soittivat Tatu "Tatsi" Haveri, Sami Haveri, Pasi Hakala ja Jussi Salo. Heille yhtye oli harrastus, jonka avulla he halusivat kertoa kristinuskosta. Tatu Haverin mukaan "Ilman Jumalan siunausta meidän työllä ei olisi mitään merkitystä". Yhtye on julkaissut neljä täyspitkää studioalbumia, joista 23. elokuuta 2008 julkaistu Yhtä kuin voitto oli parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan toisella sijalla viikolla 35/2008. Vuoden 2010 alusta yhtye jäi tauolle, joka päättyi marraskuussa 2011. Tauosta huolimatta yhtye soitti kuitenkin syyskuussa 2010 kaksi akustista keikkaa. Lokakuussa 2014 yhtye ilmoitti Facebook-sivuillaan lopettavansa. Viimeisen ison keikkansa The Rain soitti Maata näkyvissä -festareilla 2014, mutta teki keväällä 2015 vielä yhden pienimuotoisen kierroksen. Kierros käsitti Lappeenrannan, Savonlinnan, Seinäjoen ja Ikaalisen. Samalla yhtye julkaisi kokoelmalevyn Kielet soi kunniaa sekä yhtyeen vaiheita käsittelevän Merkinkantaja-kirjan. Kirjan mukana julkaistiin myös nuotteja sekä Harvinaisuudet-CD, joka sisältää yhtyeen ennen julkaisematonta tuotantoa.

Tuotanto

Neljän albumin lisäksi on julkaistu demokasetteja, kaksi EP-CD:tä (1996 ja 2001), Kielet soi kunniaa -kokoelmalevy, Merkinkantaja-kirja sekä kirjan mukana saatava Harvinaisuudet-CD.

Kiitos ja anteeksi- sekä Tie 316 -levyjä oli myyty vuoden 2005 elokuuhun mennessä yhteensä lähes 12 000 kappaletta.lähde?

Jäsenet

Lähteet

  1. ↑ Könönen, Janne.: Suomi-gospelin historiaa. ("Suuret yleisön suosikit Terapia ja The Rain jäävät metallista puhuttaessa tyylin ulkopuolelle, vaikka heviä rockia näiden kahden loistoyhtyeen keikoilta ja levyiltä kyllä ollaan kuultukin.") Helsinki: Suomen lähetysseura, 2005. ISBN 951-624-328-2
  2. ↑ The Rain kiittää! (Uutinen yhtyeen kotisivuilla 16.3.2015: "Keikoilla kuulijoille haluttiin kertoa soittajille merkittävimmistä asioista; uskosta Jumalan poikaan Jeesukseen, rakastavasta ja uhrautuvasta Jumalasta sekä tavallisten ihmisten yhteydestä Jumalan edessä.") therain.fi. Viitattu 27.3.2015.
  3. ↑ Mikä The Rain? (Yhtyeen kotisivuilla oleva bändin yleisesittely: "– –The Rain onkin "vain" harrastus muusikoille. Kun tehdään musiikkia ja tekstejä, halutaan myös sanoa jotain. Me kerromme siitä, mikä on meille tärkeää. Kristittyinä tyyppeinä tulkitsemme elämää uskon avulla.") therain.fi. Viitattu 27.3.2015.
  4. ↑ The Rain: Yhtä kuin voitto Suomen virallinen lista. 2008. Musiikkituottajat. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 22.12.2013.

Aiheesta muualla

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.