Sture Bergwall

Sture Bergwall vuonna 2016.

Sture Ragnar Bergwall (vuosina 1993–2002 Thomas Quick; s. 26. huhtikuuta 1950 Falun, Ruotsi) on ruotsalainen mies, joka tuomittiin useista murhista mutta jonka murhatuomiot purettiin myöhemmin uusintaoikeudenkäynneissä.

Tunnustukset ja tuomio

Quick joutui vuonna 1991 hoitoon Säterin vankimielisairaalaan useista alaikäisten raiskauksista, törkeästä tapon yrityksestä ja pankkiryöstöstä. Hän alkoi tunnustaa henkirikoksia terapiaistunnoissa pari vuotta myöhemmin, kun häntä oltiin kotiuttamassa.

Quick tunnusti yli 20 Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa tehtyä murhaa, mutta hänet tuomittiin kuudessa oikeudenkäynnissä vain kahdeksasta vuosina 1976–1988 tehdystä murhasta. Teknisten todisteiden puuttuessa ainoat todisteet Quickia vastaan olivat hänen omat kertomuksensa, jotka hän perusti murhien uutisointeihin. Quick tuomittiin elinikäiseen pakkohoitoon Säterin vankimielisairaalaan.

Tuomionpurut

Joulukuussa 2008 Quick perui Ruotsin television dokumenttiohjelmassa tunnustuksensa ja kielsi olleensa osallinen mihinkään niistä murhista, joista hänet oli tuomittu. Hän kertoi tunnustaneensa murhat lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja terapeuttien sekä poliisin johdattelemana. Hän myös palautti nimensä Sture Bergwalliksilähde?.

Myöhemmät vaiheet

Viimeisen tuomionpurun jälkeen Bergwall anoi hallinto-oikeudelta vapautusta pakkohoidosta. Ennen päätöksen tekemistä hallinto-oikeus määräsi Bergwallin 23. lokakuuta 2013 uuteen mielentilatutkimukseen. Joulukuussa 2013 valmistuneessa mielentilatutkimuksessa todettiin, että Bergwallin hoidon pitää jatkua, mutta hänet pitäisi päästää suljetusta pakkohoidosta avohoitoon.

Falunin hovioikeus päätti maaliskuussa 2014, että Bergwall pääsee välittömästi vapaaksi. Päätöksen mukaan hän ei saa käyttää alkoholia tai huumaavia aineita ja hänen on säännöllisesti käytävä avohoidossa. Bergwall aikoi muuttaa asumaan Jämtlandiin, ja hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Bara jag vet vem jag är (2016).

Ruotsin korkeimman oikeuden oikeusneuvos Göran Lambertz on tuomionpurkujen jälkeen yhä väittänyt, että Bergwallille langetetut tuomiot olivat oikeita, ja hän julkaisi vuonna 2015 kirjan Quickologi, jossa puolustaa kantaansa. Kirjasta löytyy kuitenkin virheitä ja eräästä vahvasta perustelusta löytyi olennainen asiavirhe, mutta hän sanoo etteivät virheet muuta kokonaiskuvaa.

Vuonna 2019 Ruotsissa julkaistiin Mikael Håfströmin ohjaama elokuva Quick – bortom allt rimligt tvivel, pääroolissa David Dencik.

Lähteet

  1. 1 2 3 Lumikero, Kari: Ruotsin rikoshistorian emämoka? Murhista syyttömänä tuomittu vapautumassa MTV. 11.12.2013. Arkistoitu 20.7.2016. Viitattu 12.12.2013.
  2. ↑ Kahdeksasta murhasta tuomittu saa uuden oikeudenkäynnin Ruotsissa (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. 17.12.2009. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  3. ↑ Ruotsalainen sarjamurhaaja perui tunnustuksensa Helsingin Sanomat. 15.12.2008. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 24.9.2010. (Archive.org)
  4. ↑ Kymmeniä murhia tunnustanut ruotsalaismies vapautui syytteestä Helsingin Sanomat. 28.5.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  5. ↑ Polisen: Nytt spår i norska Therese-fallet, Aftonbladet 24.10.2013, viitattu 16.6.2021 (ruotsiksi)
  6. ↑ Murhia tunnustanut ruotsalaismies saa uuden oikeudenkäynnin (Vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. 24.9.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 24.9.2010.
  7. ↑ Murhia tunnustanut ruotsalaismies vapautui jo toisesta murhasta Lapin Kansa. 10.6.2011. Viitattu 19.6.2011. [vanhentunut linkki]
  8. ↑ Thomas Quick får resning i Johan-målet Aftonbladet. 18.1.2012. Viitattu 25.3.2012. (ruotsiksi)
  9. ↑ Quick-åtal i Johanfallet läggs ned Aftonbladet. 14.3.2012. Viitattu 25.3.2012. (ruotsiksi)
  10. ↑ Ruotsi purkaa muka-sarjamurhaajan tuomioita Iltalehti. 24.9.2012. Viitattu 26.9.2012.
  11. ↑ Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa Iltalehti. 21.5.2013. Viitattu 22.5.2013.
  12. ↑ Viimeisetkin syytteet sarjamurhaajaksi epäiltyä vastaan nurin Ruotsissa Ilta-Sanomat. 31.7.2013. Arkistoitu 1.8.2013. Viitattu 31.7.2013.
  13. ↑ Mielonen, Matti: Ruotsin "syytön sarjamurhaaja" uuteen mielentilatutkimukseen Helsingin Sanomat. 23.10.2013. Arkistoitu 13.3.2016. Viitattu 23.10.2013. (Archive.org)
  14. ↑ Kauhanen, Anna-Liisa: Ruotsissa sarjamurhatuomioista vapautetun miehen pakkohoito jatkuu Helsingin Sanomat. 16.12.2013. Arkistoitu 16.12.2013. Viitattu 16.12.2013. (Archive.org)
  15. ↑ Kervinen, Elina: Syyttömäksi todettu Ruotsin tunnetuin "sarjamurhaaja" laskettiin vapaaksi Helsingin Sanomat. 19.3.2014. Arkistoitu 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014. (Archive.org)
  16. ↑ Ruotsalainen valesarjamurhaaja vapaaksi yli 20 vuoden jälkeen Ilta-Sanomat. 19.3.2014. Viitattu 19.3.2014.
  17. ↑ Ann Charlott Altstadt, Under huden på Quick Aftonbladet 2.12.2016, viitattu 28.1.2023 (ruotsiksi)
  18. ↑ Gazett, Daniel: Lambertz: Ett pinsamt fel och det beklagar jag SVT Nyheter. 15.5.2015. (ruotsiksi)
  19. ↑ Quick Internet Movie Databasessa (englanniksi)

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla