
Toimisto on organisaation hallinnollista työtä tai tietotyötä tekevien henkilöiden fyysinen työympäristö. Toimistotyöntekijöiden tehtäviin voi kuulua esimerkiksi johtaminen ja hallinto, asiakaspalvelu, tiedonhallinta kuten kirjanpito, dokumentointi, arkistointi, aikataulutus sekä organisaation sisäinen ja ulkoinen viestintä.
Perinteinen toimisto koostui 1900-luvulla kirjoituspöydän ja työtuolin muodostamista työpisteistä tietokonepäätteineen ja pöytäpuhelimineen. Useampien työntekijöiden yhteiskäytössä saattoi olla kopiokone, tulostin, telefax-laite ja muita harvemmin tarvittavia välineitä. Työpisteiden lisäksi toimistossa on neuvotteluhuoneita ja mahdollisesti toimistokeittiö lounas- ja välipalaruokailuun ja palaveritarjoilun hoitamiseen neuvottelutiloihin. Toimiston varusteluun kuuluvat usein myös kahvinkeitin ja vesiautomaatti.
2000-luvun taitteesta alkaen digitalisoituminen on vapauttanut ja keventänyt toimistotyön fyysisiä puitteita niin, että monenlaista toimistotyötä voi helposti tehdä etätyönä missä vain kannettavan tietokoneen, älypuhelimen ja tietoliikenneyhteyksien varassa.
1970-luvun alun oppikirjassa toimistotyö määritellään erilaisten tietojen käsittelyksi ja jaotellaan seuraavasti:
Toimiston vanhempi nimitys on konttori, joka tulee ruotsin kautta (ruots. kontor) ranskan kielen sanasta comptoir, ”laskentahuone”.
Toimiston eri tilankäyttömahdollisuuksia ovat mm. avokonttori, käytäväkonttori ja monitilatoimisto.
Perinteinen käytävätoimisto eli ”koppikonttori” omine huoneineen sopii työntekijöille, jotka asemansa tai työn luonteen vuoksi tapaavat paljon ihmisiä ja keskustelevat heidän kanssaan luottamuksellisesti, siis etenkin ylin ja keskijohto sekä asiakaskontaktien hoitajat. Myös paljon puhelintyötä tekevät hyötyvät omasta huoneesta. Oma työhuone on tarpeen myös tutkijoille ja suunnittelijoille, jotka kaipaavat työrauhaa ajattelulleen. Aiemmin kirjoituskoneet ja kopiokoneet aiheuttivat melua, jonka leviämisen estämiseksi erilliset huoneet olivat suosittuja.
Avonaiset toimistotilat eli ”maisemakonttorit” ovat suuria avoimia sisätiloja, joissa voi olla kymmeniäkin toimistotyöntekijöitä omine työpisteineen. Työrauhaa voidaan yrittää parantaa ääntä eristävillä ja katseyhteyden katkaisevilla kevyillä väliseinillä tai sermeillä. Puhelinkeskusteluja varten on 2000-luvulla kehitetty uudenlaisia äänieristettyjä ”puhelinkoppeja”, joihin voi vetäytyä puhelun ajaksi.