Toni Eriksson

Toni Eriksson (s. 16. syyskuuta 1986 Vantaa) on suomalainen motocross- ja endurokuljettaja. Helsingin moottorikerho HMK:n kasvatti ajaa KTM Nordicin tallissa.

Vuoden 2013 Suomen offroad moottoripyöräilyn kuumin nimi teki historiaa ja ajoi viisi Suomen mestaruutta samalle kaudelle. Eriksson voitti neljä henkilökohtaista mestaruutta lajeista supercross, motocross MX1, enduro A3 sekä Cross Country. Lisäksi hän voitti motocrossin kerhojoukkueiden Suomen mestaruuden yhdessä Ludde Söderbergin ja Henric Stigelin kanssa.

2010 Eriksson otti erävoiton MX3 MM-sarjassa Vantaalla. Samana vuonna hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa MX1-luokassa.

Vuonna 2011 Eriksson ajoi yhdessä Ludde Söderbergin kanssa Formula 1 -kuljettaja Kimi Räikkösen omistamassa Ice1Racing-motocrosstiimissä MM-sarjaa. Eriksson ja Söderberg olivat tallin ensimmäiset kuljettajat. Eriksson loukkaantui MX1 MM-sarjan avauskilpailujen virallisissa harjoituksissa Bulgarian Sevlievossa ja joutui jättämään MM-kaudellaan useita kilpailuja väliin.

2012 Eriksson ajoi toisen motocrossin MX1-luokan Suomen mestaruutensa.

Saavutuksia

Lähteet

  1. ↑ Toni Eriksson, Enduro3 SM & SX SM KTM. Arkistoitu 5.12.2013. Viitattu 19.5.2025.
  2. ↑ Moottoripyörämestari Toni Eriksson rukkaa autoja Espoossa | Länsiväylä Länsiväylä. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 19.5.2025.
  3. ↑ Toni Eriksson jahtaa viidettä mestaruuttaan | Vantaan Sanomat web.archive.org. 2.12.2013. Viitattu 19.5.2025.
  4. ↑ Eriksson kuittasi kullan tuplalla | Bike.fi web.archive.org. 4.10.2013. Viitattu 19.5.2025.
  5. ↑ Eriksson MM-erävoittoon Vantaalla Sportti.com | Suomen parhaat urheilu-uutiset. 22.8.2010. Viitattu 19.5.2025.
  6. ↑ Suomalainen ICE1RACING talli mukaan motocrossin MM-sarjaan | MP Maailma web.archive.org. 4.10.2013. Viitattu 19.5.2025.
  7. ↑ ICE1RACING kuljettaja Toni Eriksson sivussa www.xracing.fi. 14.5.2025. Viitattu 19.5.2025.
  8. ↑ Toni Eriksson MX1-luokan Suomen mestari 2012 www.smlmotocross.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 19.5.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla