Torsten Hiiskero

Lapuan liikkeen valtuuskunta vuonna 1930. Torsten Hiiskero neljäs vasemmalta.

Torsten Sanfrid Hiiskero (vuoteen 1937 Hedman; 1. heinäkuuta 1893 Kalajoki – 14. heinäkuuta 1962) oli suomalainen everstiluutnantti.

Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa opiskellut Hiiskero suoritti sisällissodan aikana Vöyrin sotakoulun ja Päämajan reserviupseerikoulun kurssit. Hän osallistui Ylistaron valtaukseen sekä Oulun, Heinolan, Lusin ja Koillisrintaman taisteluihin. Hiiskero palveli armeijassa eri joukko-osastoissa vuoteen 1927, jonka jälkeen hän toimi autokauppiaana Vaasassa. Vuonna 1930 Hiiskero kuului Lapuan liikeen valtuuskuntaan ja johti Talonpoikaismarssilla Etelä-Pohjanmaan rykmenttiä.

Vuonna 1931 Hiiskero palasi armeijaan ja palveli vuodesta 1934 lähtien 3. divisioonan yleisesikuntaupseerina. Hänet ylennettiin everstiluutnantiksi jatkosodan aikana tammikuussa 1941. Asekätkennän yhteydessä Hiiskero toimi everstiluutnantti Usko Haahden apualaisena muun muassa teknillisenä neuvonantajana ja laati suunnitelmia suojeluskuntapiirien taisteluvälinevahvuuksista. Huhtikuussa 1948 Hiiskero tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen, josta hän joutui suorittamaan seitsemän kuukautta.

Hiiskero harrasti kuvanveistoa. Hänen kuparitöitään on muun muassa Ateneumin kokoelmissa Yrjö ja Nanny Kauniston kokoelmassa.

Hiiskero kuoli vuonna 1962. Hänet on haudattu Oulussa Oulun hautausmaalle. Kuollessaan Hiiskero oli kirjoilla Aitolahdessa.

Lähteet

  1. ↑ Sukunimet. Savonmaa, 16.9.1937, nro 103, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.5.2023.
  2. ↑ Kuolinilmoitus, Torsten Sanfrid Hiiskero, Aamulehti, 1962, No 190, sivu 2, julkaistu 18.7.1962 (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)
  3. 1 2 Torsten Sanfrid Hiiskero, Oulun hautausmaa, Oulu, hautatunnus Oulu, 010, , 0051D Oulun seurakunnat. Viitattu 12.8.2026.
  4. 1 2 Everstiluutnantti Torsten Hiiskero 50-vuotias. Helsingin Sanomat, 1.7.1943, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.5.2023.
  5. ↑ Bonäs, Johanna: Kommunistskräck, konservativ reaktion eller medveten bondepolitik? : svenskösterbottniska bönder inför Lapporörelsen sommaren 1930, s. 63, 81–82. (Väitöskirja) Åbo: Åbo Akademis förlag, 2012. ISBN 978-951-76565-6-6 Teoksen verkkoversio (PDF). (ruotsiksi)
  6. ↑ Nihtilä ja Haahti 5 vuodeksi kuritushuoneeseen. Helsingin Sanomat, 10.4.1948, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 9.5.2023.
  7. ↑ Torsten Hiiskero: Yrjö Kaunisto, 1943 Kansallisgalleria. Viitattu 9.5.2023.
  8. ↑ Hiiskero Torsten S, Tilastollisen päätoimiston tilastoarkisto (KA): Aakkosellinen luettelo koko maan kuolleista, A-Ö 1962 Kansallisarkisto. Viitattu 12.8.2026.

Aiheesta muualla

Torsten Sanfrid Hiiskero (Hedman), GENi: