Transilvanian sabbataarit

Transilvanian sabbataarit (unk. szombatosok, sabbatariusok, aiemmin myös zsidózók, keresztény-zsidók ”kristitty-juutalaiset”) olivat uskonnollinen liike ja yhteisö, joka kehittyi uskonpuhdistuksen jälkeen Transilvanian székely-kansan keskuudessa 1500–1600-luvulla. Sabbataarit luopuivat kristinuskon kolminaisuusopista ja palasivat Vanhan testamentin tiukempaan tulkintaan. Tähän kuului myös sapatin vietto, josta uskonsuunta sai nimensä. 1800-luvulla jäljelle jääneet Transilvanian sabbataarit liittyivät juutalaiseen uskonyhteisöön.

Sabbataarien oppi

Sabbataarien on sanottu vieneen reformaation periaatteet äärimmäisyyksiin saakka. Heidän mielestään siihenastiset protestanttiset uskonsuunnat eivät olleet palanneet tarpeeksi kauas Raamatun juurille asti. Sabbataarit uskoivat, että Jeesus oli epäonnistunut Messiaan tehtävässään, koska hän ei ollut pystynyt toteuttamaan Vanhan testamentin lupausta Jumalan valtakunnan rakentamisesta maan päälle. Näin ollen Jeesus ei ollut perustanut ”uutta liittoa”, vaan Vanhan testamentin mukainen liitto ihmisen ja Jumalan välillä oli yhä voimassa kaikkine lakeineen ja käytänteineen. Sabbataarit pyrkivät näin ollen puhdistamaan uskonharjoituksen siihen myöhemmin kertyneistä kerrostumista ja palaamaan Raamatun alkuperäiseen sanomaan. Lopulta heitä erotti juutalaisuudesta itse asiassa vain usko Jeesukseen Messiaana, tosin epäonnistuneena, ja tämäkin ero katosi 1800-luvulle tultaessa. Vastaavanlaisia juutalaisuutta lähestyviä protestantismin suuntauksia oli uskonpuhdistuksen jälkeen muuallakin Euroopassa, mutta vain Transilvaniassa niistä kehittyi varsinainen uskonyhteisö.

Tausta

1500-luvulla Saksasta saapuvat reformaation aatteet levisivät nopeasti Transilvanian ruhtinaskunnassa. Transilvanian saksit omaksuivat luterilaisen opin, unkarinkielisten ryhmien parissa vakiintui enimmäkseen kalvinistinen suuntaus. Lisäksi Transilvaniassa muotoutui piispa Ferenc Dávidin johdolla unitaarinen uskonsuunta, joka ei hyväksynyt kolminaisuusoppia. Unitarismia tuki erityisesti Transilvanian ruhtinas János Zsigmond Szapolyai, joka itsekin siirtyi elämänsä aikana katolilaisesta unitaariksi. Kaikki nämä kolme protestanttista uskonsuuntaa saivat Transilvaniassa virallisesti tunnustetun aseman 1500-luvun jälkipuoliskolla.

Transilvaniassa sabbatarismin kehityksen käynnisti Heidelbergissä opiskellut antitrinitaari-teologi Matthias Vehe-Glirius, joka saapui Transilvaniaan Ferenc Dávidin kutsusta ja opetti jonkin aikaa Kolozsvárissa. Tuolloin unitarismi ei ollut vielä täysin järjestäytynyt uskonnoksi, ja vallanpitäjät suhtautuivat sallivasti erilaisiin protestanttisiin uskonsuuntauksiin. 1580-luvulta 1630-luvulle saakka sabbataarit saivat levittää oppiaan varsin vapaasti, ja heillä oli myös joitakin arvovaltaisia aristokraatteja tukijoinaan. On arveltu, että liikkeen leviämistä edisti székely-talonpoikien köyhtyminen ja perinteisten vapauksien menetys, joka sai heidät radikalisoitumaan ja etsimään tukea Vanhan testamentin profeettojen radikaalista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden sanomasta. Sabbataarien opin juutalaisuutta ei nähty ongelmana, koska Transilvaniassa tuolloin ei vielä juuri asunut juutalaisia eikä antisemitismi ollut merkittävä tekijä.

Transilvanian sabbataariyhteisöjen synty ja tuho

Transilvanian sabbatarismin alkuvaiheiden tärkeimpiä vaikuttajia olivat sivistynyt suurmaanomistaja, Ferenc Dávidin ja Vehe-Gliriuksen oppilas András Eőssi sekä hänen ottopoikansa Simon Péchi, josta 1601 tuli Transilvanian ruhtinaan Zsigmond Báthoryn sihteeri. Mahtavista tukijoista huolimatta sabbataareihin alkoi 1600-luvulla kohdistua painostusta sekä katolisen kirkon että kalvinismin taholta, josta Gábor Bethlenin valtakaudella tuli Transilvaniassa lähes epävirallinen valtionuskonto. Vuonna 1614 Transilvaniassa laskettiin sabbataareja elävän 125 paikkakunnalla yhteensä 22 150 henkeä.

Vuodesta 1618 lähtien viranomaiset alkoivat systemaattisesti painostaa sabbataareja, ja vuonna 1638 Gyulafehérvárin valtiopäivien antama asetus teki mahdolliseksi rangaista sabbataareja omaisuuden menettämisellä tai jopa kuolemalla. Jotkut pakenivat maasta, useimmat kääntyivät reformoituun tai katoliseen uskoon. Osa sabbataareista jatkoi kuitenkin oman uskonsa harjoittamista salassa. 1800-luvun puolessavälissä heitä oli vielä jäljellä Székelymaan joissakin syrjäisemmissä kylissä. Bözödújfalun (rom. Bezidu Nou) kylässä heitä oli asukkaista neljäsosa, yli 150 henkeä.

Vuonna 1867 Unkarin juutalaisille myönnettiin täydet kansalaisoikeudet. Székelymaan viimeiset sabbataarit alkoivat virallisesti kääntyä juutalaisuuteen, ja Bözödújfaluun syntyi Euroopan tuohon aikaan ainoa juutalaisiksi kääntyneiden proselyyttiseurakunta. Unkarin kaupunkien juutalainen porvaristo kiinnostui heistä ja tuki seurakunnan toimintaa, mutta paikallisten juutalaisyhteisöjen suhtautumisen kerrotaan olleen epäluuloisempaa. 1800-luvun lopulla Bözödújfalun sabbataarien kerrotaan säilyttäneen székelyläisen pukeutumisensa ja kielensä mutta toimittavan jumalanpalveluksensa hepreaksi ortodoksijuutalaisten tapaan.

Kun Pohjois-Transilvania toisen Wienin välitystuomion perusteella 1940 siirtyi Unkarin hallintaan, siellä astuivat voimaan Unkarin juutalaislait. Transilvanian unkarilainen älymystö yritti suojella székely-sabbataareja syrjintätoimilta. Saksan miehitettyä Unkarin juutalaisten joukkotuho käynnistettiin Budapestin ulkopuolisilta alueilta, ja myös Transilvanian sabbataarit kerättiin kyyditystä varten koolle Marosvásárhelyn kokoamisleiriin, mistä Bözödújfalun roomalaiskatolisen seurakunnan kirkkoherra onnistui vapauttamaan heistä suuren osan. Toisen maailmansodan jälkeen eloon jääneistä sabbataareista osa muutti Israeliin.

Vuonna 1975 Bözödújfalussa eli viisi unitaariseurakuntaan kuuluvaa perhettä, jotka pitivät itseään sabbataarien jälkeläisinä ja viettivät sapattia. Pian tämän jälkeen kylä jätettiin tekojärven alle ja tuhoutui. Siitä on tullut Ceaușescun diktatuurin Transilvanian kyliä tuhonneen asutus- ja rakennuspolitiikan symboli.

Lähteet