Tribuuni (lat. tribunus) oli antiikin Roomassa useiden virkamiesten ja upseerien virkanimi:
Tribuuni oli virkanimi myös Bysantin valtakunnassa – katso bysanttilaiset arvonimet.
Kansantribuuni (lat. tribunus plebis) oli Rooman valtakunnan aikainen virkamies, jonka ensisijainen tehtävä oli edustaa plebeijiä. Hän myös suojeli plebeijiä etuoikeutettujen patriisien mielivallalta. Tribuunit valittiin vaaleilla vuodeksi kerrallaan plebeijien kansankokouksessa (Concilium plebis tai Comitia tributa). Vain kansantribuunit saivat kutsua kokouksen koolle, he myös johtivat kansankokouksia ja plebeijien ediilivaaleja. Kansantribuuneja valittiin kaksi kerrallaan, eivätkä nämä olleet riippuvaisia toisiinsa nähden. Kansantribuuneilla oli veto-oikeus senaatin päätöksiin, mikä tekikin virasta poliittisen aseen, sillä lahjomalla tribuunin puolelleen saattoi estää itselleen haitallisten lakien voimaantulon. Myös yksityiset henkilöt saivat pyytää kansantribuunilta suojaa vääryyttä vastaan, minkä vuoksi hänen ovensa olivat auki yötä päivää. Kansantribuunit olivat henkilökohtaisesti loukkaamattomia, eivätkä edes liktorit saaneet tulla liian lähelle heitä. Se, joka kävi käsiksi kansantribuuniin, tuomittiin turvattomaksi ja joutui jumalien tuomion alaiseksi. Kansantribuunilla oli valta panna jopa konsuli syytteeseen ja vangita hänet, jos konsuli ei vapaaehtoisesti saapunut vastaamaan. Virka oli tarkoitettu vain plebeijeille, mutta vuonna 59 eaa. Publius Clodius Pulcher onnistui juonittelemaan itsensä virkaan, vaikka olikin patriisi. Tämän hän mahdollisti adoptoimalla itsensä varakkaaseen plebeiji-sukuun.
Kansantribuunin oikeuksista (tribunicia potestas) tuli Augustuksen myötä osa Rooman keisarin valtaoikeuksista. Kansantribuunien valta väheni keisarikaudella, vaikka heidän virkansa ei kokonaan hävinnytkään.