Tue Lassen

Mitalit
Tue Lassen 2010.
Tue Lassen 2010.
Maa:  Tanska
Miesten suunnistus
MM-kilpailut
Kultaa KultaaInverness 2015sprinttiviesti
Kultaa KultaaStrömstad 2016sprinttiviesti
Hopeaa HopeaaTrentino 2014sprinttiviesti
Hopeaa HopeaaTartto 2017sprinttiviesti
Pronssia PronssiaTrentino 2014sprintti
Pronssia PronssiaRiika 2018sprinttiviesti
EM-kilpailut
Hopeaa HopeaaJeseník 2016sprinttiviesti

Tue Lassen (s. 28. marraskuuta 1985 Faaborg, Tanska) on tanskalainen suunnistaja. Lassen on osallistunut 12 kertaa suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 2007 alkaen. Parhaina henkilökohtaisina saavutuksinaan hän on sijoittunut pronssille sprintissä Trentinossa 2014, seitsemänneksi keskimatkalla Savoiessa 2011 sekä kahdeksanneksi pitkällä matkalla Sotkamossa 2013. Tanskan joukkueessa hän voittanut sprinttiviestissä kultaa 2015 ja 2016, hopeaa 2014 ja 2017 sekä pronssia 2018. EM-kilpailuissa hän on saavuttanut sprinttiviestissä hopeaa 2016.

Suunnistuksen maailmancupin osakilpailussa Lassen on kaksi kertaa sijoittunut parhaimmillaan kolmanneksi.

Seuratasolla Lassen on edustanut muun muassa suomalaista Vaajakosken Terää.

Lähteet