Tuomas Lohi

Tuomas Lohi (s. 30. joulukuuta 1979 Simo) on Kempeleen nykyinen kunnanjohtaja 2013 lähtien.

Lohi Suomen nuorin historiasta väitellyt tohtori. Hän väitteli 22. marraskuuta 2003 Oulun yliopistosta. Lohi valmistui historian maisteriksi Oulun yliopistosta 2001. Hän toimi 2000-2003 Oulun diakonia-ammattikorkeakoululla tuntiopettajana, syksystä 2003 lähtien Muhoksen yläkoululla ja lukiolla uskonnon, historian ja yhteiskuntaopin opettajana, vuodesta 2004 lähtien lukion rehtorina (valintahetkellä 24 vuotta, Suomen nuorin lukion rehtori) ja syksystä 2005 lähtien lisäksi Muhoksen sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen päävastuualueen johtajana. Alkuvuonna 2007 Lohi valittiin Tyrnävän kunnan sivistysjohtajaksi ja joulukuussa 2008 hän aloitti Tyrnävän vs. kunnanjohtajana (Tapani Tölli eduskunnassa). Kempeleen kunnanvaltuusto valitsi 32-vuotiaan Tuomas Lohen Kempeleen kunnanjohtajaksi kokouksessaan 12. marraskuuta 2012. Lohi aloitti viran hoitamisen kesäkuussa 2013. Lohi on toiminut Suomen Kuntajohtajat ry:n puheenjohtajana vuodesta 2024 alkaen.lähde?

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Tuomas Lohi löi Eino Jutikkalan ennätyksen vuodelta 1932. Helsingin Sanomat. 23.11.2003. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 28.9.2012.
  2. ↑ Ylönen, Jorma: Kempeleen valtuusto äänesti Tuomas Lohen kunnanjohtajaksi. Kuntalehti. 12.11.2012. Arkistoitu 29.4.2013.

Aiheesta muualla

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.