| Tuusulan Helluntaiseurakunta | |
|---|---|
| Suuntautuminen | helluntaiherätys |
| Kirkkokunta | itsenäinen |
| Perustettu | 1986 |
| Pääkirkko | Koskenmäentie 5 04300 Tuusula |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Tuusulan Helluntaiseurakunta on Tuusulan alueella toimiva kristillinen seurakunta. Seurakunta on perustettu vuonna 1986 ja se on Suomen Helluntaiherätyksen helluntaiseurakuntien seurakuntayhteisöön kuuluva itsenäinen paikallisseurakunta. Seurakunnan toimialue Suomessa on Tuusula. Seurakunta on kirkkokuntiin, kirkko-organisaatioihin ja ekumenialiikkeisiin kuulumaton ja sitoutumaton seurakunta.
Seurakunnasta tehtävä Jumalan valtakunnan evankeliumintyö perustuu Raamatun mukaiseen apostoliseen opetukseen, paikallisseurakuntamalliin sekä Jeesuksen Kristuksen seurakunnalle antaman lähetyskäskyn toteuttamiseen kotimaassa ja kansainvälisesti.
Seurakunnan tausta on 1970-luvulla aloitetussa uskovien kristittyjen rukouspiirissä. Seurakunnan toiminta käynnistettiin virallisesti vuonna 1986. Samalla seurakunta liittyi osaksi Suomen Helluntaiherätyksen itsenäisten helluntaiseurakuntien seurakuntayhteisöä.
Aluksi seurakunnan toimintaan kuuluivat sunnuntaikokoukset, pyhäkoulu ja rukouskokoukset. Myöhemmin 1980-luvun lopulla toiminta laajeni vuosittaisiin lasten- ja nuorten kesäleireihin, torikokouksiin sekä telttakokouksiin. 1990-luvulla toiminta laajeni nuorten Teetupatyöhön, josta se on jatkunut nykypäivään saakka erilaisina työmuotoina.
Nykyisellään seurakunnan toimintaan kuuluvat muun muassa viikoittaiset jumalanpalvelukset, Sanan ja rukouksen illat sekä lasten pyhäkoulu.. Lisäksi seurakunta tekee myös paikallista evankeliointityötä, Israel-lähetystyötä ja raamattukoulutyötä Suomessa ja kansainvälisesti.
Seurakunta lähetti ensimmäinen lähetystyöntekijänsä Etiopiaan 1990-luvun alkupuolella. Lähetystyökomennus kesti lähes kyseisen vuosikymmenen. 2000-luvulla seurakunta on jatkanut lähetystyötä eri lähetystyökohteissa lähettiensä ja yhteistyökumppaniensa kautta.