
Tuva Hansen (s. 4. elokuuta 1997) on norjalainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut useissa Norjan nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi Norjan naisten maajoukkueessa ensimmäisen ottelunsa maaliskuussa 2017 Espanjaa vastaan. Hän on pelannut vuoden 2025 loppuun mennessä 60 naisten maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia, syyskuussa 2022 Belgiaa ja marraskuussa 2024 Pohjois-Irlantia vastaan. EM-kilpailuissa 2022 hän tuli Norjan ensimmäisessä ottelussa vaihdosta kentälle ja pelasi avauskokoonpanossa kaksi muuta ottelua. MM-kilpailuissa 2023 hän pelasi avauskokoonpanossa Norjan kaikki neljä ottelua. EM-kilpailuissa 2025 hän pelasi joukkueensa kaikki neljä ottelua alusta loppuun.
Hansen on edustanut kotimaansa pääsarjassa Kleppiä kausina 2013 ja 2015–2020, Arna-Bjørnaria kaudella 2014 sekä kaudesta 2021 alkaen Sandvikenia, joka kaudeksi 2022 muutti nimekseen Brann. Hän voitti Norjan-mestaruuden vuosina 2021 ja 2022. Tammikuussa 2023 hän siirtyi saksalaisseura Bayern Müncheniin, jossa hän on voittanut Saksan-mestaruuden vuosina 2023, 2024 ja 2025. Hän on pelannut kauden 2024–2025 loppuun mennessä Bundesliigassa 46 ottelua tekemättä maaleja.
1 Hjelmseth | 2 Wold | 3 Thorisdottir | 4 Reiten | 5 Hansen | 6 Mjelde | 7 Schjelderup | 8 Andr. Hegerberg | 9 Thorsnes | 10 Graham Hansen | 11 Holstad Berge | 12 Fiskerstrand | 13 Pettersen Reinås | 14 Ada Hegerberg | 15 Utland | 16 Sønstevold | 17 Minde | 18 Maanum | 19 Isaksen | 20 Haavi | 21 Leine | 22 Spord | 23 Bogstad | Valmentaja Sjögren
1 Pettersen | 2 Sønstevold | 3 Thorisdottir | 4 T. Hansen | 5 Bergsvand | 6 Mjelde | 7 Engen | 8 Bøe Risa | 9 Sævik | 10 C. Hansen | 11 Reiten | 12 Skoglund | 13 Bizet Ildhusøy | 14 Hegerberg | 15 Eikeland | 16 Bjelde | 17 Blakstad | 18 Maanum | 19 Terland | 20 Skinnes Hansen | 21 Jøsendal | 22 Haug | 23 Mikalsen | Valmentaja Sjögren
1 Fiskerstrand | 2 Sønstevold | 3 Hørte | 4 T. Hansen | 5 Bergsvand | 6 Mjelde | 7 Engen | 8 Bøe Risa | 9 Sævik | 10 C. Hansen | 11 Reiten | 12 Pettersen | 13 Bjelde | 14 Hegerberg | 15 Eikeland | 16 Harviken | 17 Blakstad | 18 Maanum | 19 Lund | 20 Haavi | 21 Jøsendal | 22 Haug | 23 Mikalsen | Valmentaja Riise
1 Fiskerstrand | 2 Lund | 3 Woldvik | 4 T. Hansen | 5 Østenstad | 6 Mjelde | 7 Engen | 8 Bøe Risa | 9 Sævik | 10 C. Hansen | 11 Reiten | 12 Panengstuen | 13 Bjelde | 14 Hegerberg | 15 Kielland | 16 Harviken | 17 Bizet Ildhusøy | 18 Maanum | 19 Terland | 20 Jensen | 21 Naalsund | 22 Gaupset | 23 Mikalsen | Valmentaja Grainger