Uivelo

Tämä artikkeli kertoo linnusta. Elokuvasta katso Uivelot (elokuva).
Uivelo
Koiras (ylempänä) ja naaras.
Koiras (ylempänä) ja naaras.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen

Elinvoimainen
Suomessa:

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Mergellus
Selby, 1840
Laji: albellus
Kaksiosainen nimi

Mergellus albellus
(Linnaeus, 1758)
  Pesimäalueet  Muuttoreitit  Talvehtimisalueet
  Pesimäalueet
  Muuttoreitit
  Talvehtimisalueet
Katso myös

  Uivelo Wikispeciesissä
  Uivelo Commonsissa

Uivelo (Mergellus albellus) on sorsien heimoon kuuluva melko pienikokoinen koskeloita muistuttava lintulaji. Se on sukunsa Mergellus ainoa laji. Uivelon entinen nimi on herna.

Koko ja ulkonäkö

Telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli 56–69 senttimetriä. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Se on yleisväritykseltään valkoinen, mutta sillä on musta nokan tyvitäplä, takaraivon viirut sekä selän juovat. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.

Koiraan soidinääni on matala ja kumea, nariseva ”krr-ek”. Naaraan ääni on käheä ”krr”-korina.

Levinneisyys

Pesimäaikaan uivelon levinneisyysalue ulottuu Skandinavian pohjoisosista pitkälle Venäjän puolelle. Laji talvehtii Skandinavian eteläosissa, Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Mustanmeren ympäristössä sekä Intiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Koko maailman uivelokannaksi on arvioitu yli 130 000 yksilöä.

Uivelon Suomen pesimäkanta on 2 000 – 5 500 paria. Uivelon pesimäkannan varhaisista määristä Suomessa ei ole tarkkoja tietoja, mutta laji runsastui selvästi 1950-luvulta lähtien. 1970-luvun lintuatlas ja lentolaskennat osoittivat odotettua suurempia määriä. Kannan arviointia vaikeuttaa se, että lajin levinneisyys painottuu harvaan retkeiltyihin erämaa-alueisiin. 1950-luvun noin 100 parin aliarviosta kanta nousi 1980-luvulle tultaessa noin 1 500 – 2 000 pariin.

Uivelon Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024
RaportointikausiMinimiKeskimäärinMaksimi
2008–20122 000 5 500
2013–20182 0003 5005 500
2019–20242 0003 5005 500

Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista (243/2025) Suomen rauhoitetuille eläimille on määritelty arvo. Uivelon arvo on 339 euroa.

Suomen uivelot talvehtivat Itämeren eteläosissa ja Länsi-Euroopassa. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomessakin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla. Suomessa talvehtivien uiveloiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä.

Elinympäristö

Uivelo suosii matalia ja kasvillisuudeltaan rikkaita järviä mutta esiintyy myös karummilla järvillä, jokisuvannoissa ja suoallikoissa. Laji tarvitsee pesintään puunkolon tai uutun. Alueilla, joissa pesäkoloja on niukasti, uivelo voi pesiä samassa kolossa telkän kanssa, mutta lajien risteymät ovat sangen harvinaisia.

Muuttoaikoina uivelot levähtävät rehevillä merenlahdilla ja järvillä. Talvehtimis- ja levähdyspaikoilla uivelot pysyttelevät mieluummin erillään kuin muodostavat parvia, mutta parhaimmille paikoille voi kerääntyä pieniä tai keskisuuria parvia. Esimerkiksi joillekin Etelä-Suomen parhaimmille järville voi lokakuussa kerääntyä toistasataa yksilöä.

Lisääntyminen

Munia.

Uivelon pesä on puunkolossa tai pöntössä. Naaras munii 7–10 munaa, joita se hautoo noin 25 vuorokautta. Jos sopivat pesäkolot ovat vähissä, voi uivelo pesiä samassa kolossa telkän kanssa. Uivelo voi myös risteytyä telkän kanssa, mutta risteymät ovat sangen harvinaisia.

Ravinto

Uivelo käyttää ravinnokseen pieniä kaloja ja pieniä vesieläimiä. Uivelo etsii ravintoa usein matalasta vedestä ruovikoiden reunoilta.

Lähteet

  1. 1 2 BirdLife International: Mergellus albellus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Uivelo – Mergellus albellus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 9, palsta 455
  4. 1 2 3 4 Svensson, Lars: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 42. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
  5. 1 2 Lehikoinen, A., Mikola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Lindén, A., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset (pdf) (Taulukko 1. Lintujen pesimäkantojen koot (keskikanta, minimi pareina, maksimi pareina) Suomessa vuosina 2019–2024 ja lyhytaikainen 12 vuoden kannanmuutos (pääasiassa 2013–2024)) Linnut-vuosikirja 2024. BirdLife Suomi. Arkistoitu 7.11.2025. Viitattu 6.12.2025.
  6. 1 2 3 Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) (Uivelo (Mergellus albellus)) Suomen III lintuatlas – Jari Valkama, Ville Vepsäläinen ja Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 4.0. Arkistoitu 4.10.2025. Viitattu 6.12.2025.
  7. ↑ Species trends at the Member State level, Finland Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2008–12. Euroopan ympäristövirasto. Viitattu 6.12.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Species trends at the Member State level, Finland Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. Euroopan ympäristövirasto. Viitattu 6.12.2025. (englanniksi)
  9. ↑ Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista Finlex. Viitattu 6.12.2025.
  10. 1 2 3 4 5 Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 67. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
  11. ↑ Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 112. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1

Aiheesta muualla