Ustyluh (ukr.Устилуг; vuodesta 1758 lähtien 1790-luvulle saakka nimenä oli Ružyjampol) on pikkukaupunki Volynian alueenVolodymyrin piirissäUkrainan länsiosassa, aivan Puolan rajalla. Kaupunki rajautuu lännessä rajajoki Läntiseen Bugiin ja pohjoisessa tämän sivuhaaraan Luhajokeen. Kansallinen maantie N22 (ukr.Н22) kulkee kaupungin läpi valtakunnan rajalle. Maanteitse kaupunki sijaitsee 88 kilometriä aluekeskus Lutskista länteen. Ustyluhissa on rautatieasema. Raja-asema (Ukrainan Ustyluh - Puolan Zosin) ja yhteys Läntisen Bugin vastarannalle löytyy kaupungin lounaisosasta.
Tammikuun keskilämpötila on −4,6 ja heinäkuun +18,0 celsiusastetta. Keskimääräinen vuosisademäärä on 540—600 millimetriä.
Ukrainan tilastokeskus arvioi kaupungin väkiluvuksi 2060 (2022). Vuonna 2001 siellä oli 2276 asukasta, joista ukrainalaisia oli 96,79 prosenttia ja venäläisiä 2,15 prosenttia. Vuoden 1989 väestönlaskennassa kirjattiin 2404 asukasta.
Historiaa
Asutus sai todennäköisesti alkunsa Kiovan Rusin aikana 900-luvun lopulla tai 1000-luvun alussa. Volyniassa sijaitseva paikkakunta mainitaan historiallisissa asiakirjoissa vuodelta 1150. Sijainti Volyniasta Baltiaan johtavan vesitien (Läntinen Bug) varrella nosti kaupungin sataman merkitystä. Kasakat ja tataarit hävittivät paikkakuntaa vuosina 1648 ja 1653. Vuonna 1744 paikkakunta sai oikeuden markkinoiden järjestämiseen ja 1758 kaupunginoikeudet. Samalla nimeksi vaihdettiin maiden uuden omistajan nimestä johdettu Ružyjampol (ukr.Ружиямполь), mitä nimeä kaupungista käytettiin 1790-luvulle saakka. Puolan jaoissa paikkakunta siirtyi Venäjän keisarikuntaan, jossa siitä tuli osa Volynian kuvernementinVolodymyr-Volynskyin kihlakuntaa. 1900-luvun alussa kaupungissa oli noin 4000 asukasta joista 90 prosenttia oli juutalaisia.
Säveltäjä Igor Stravinsky vieraili vanhempiensa mukana Ustyluhissa serkkujensa luona ensimmäisen kerran vuonna 1890 kymmenen vuoden ikäisenä. Serkut asuivat kartanossa, jossa paikkakunnan sairaala sijaitsi. Vierailut toistuivat vuosittain. Nuorena miehenä Igor rakastui serkkuunsa Kateryna Nosenkoon; he päättivät mennä naimisiin. Serkkujen naimisiinmeno ei kuitenkaan ollut mahdollista. Lopulta 1906 he onnistuivat mennä naimisiin kirkossa Pietarissa. Perhe rakennutti kesäasunnon paikkakunnalle (1907) ja vietti siellä kesät 1907-1914; siellä valmistuivat monet säveltäjän keskeisistä teoksista. Igor kutsui Ustylujia paratiisin nurkaksi luovuudelle. Sittemmin kesäasunto oli useilla muilla omistajilla vaihtelevissa käytössä, ja sitä muokattiin kulloistenkin tarpeiden mukaan. Vuonna 1990 rakennuksessa avattiin museo, mutta tilat kaipasivat entisöintiä ja korjauksia. Syksyllä 2013 osin uudelleenrakennettu kesäasunto avattiin uudelleen museokäyttöön.
Itävalta-Unkari miehitti kaupunkia vuosina 1915-1918. Käytännössä vuodesta 1919, de jure vuodesta 1921 lähtien paikkakunta oli osa Puolaa.
Vuonna 1939 siitä tuli osa Ukrainan SNT:aa. Kaupungiksi paikkakunta nimettiin vuonna 1940. Kaupunki oli piirikeskus vuosina 1940–1956. Natsien miehitys 22. kesäkuuta 1941 – 20. heinäkuuta 1944.
Ukrainan kesän 2020 aluehallintouudistuksen jälkeen ja jo ennen sitä on kuulunut Volodymyrin piiriin.
Kaupungin lounaisosissa ovat jäljellä mäkilinnoituksen jäänteet (ajalta 900- ja 1000-lukujen taitteesta 1500- tai 1600-luvuille).
12Vasili Kostyn & Anatoli Stepanenko:Ustilug (Устилуг)Goroda Ukrainy (Города Украины: эконом.-геогр. справочник), s. 27, 32.1990.Vyštša Škola.ISBN5-11-002087-6 Viitattu 28.4.2024.(venäjäksi)
↑Polska atlas samochodowy, s. 114, 285. (1:250000, 32 kaupunkikarttaa (1:50000), Puolan yleiskartta 1:625000. Rajanylityspaikat s. 285-286)Varsova, Puola:Demart SA, 2019.ISBN978-83-89472-32-8(puolaksi)