Vammalan Lentopallo

Vammalan Lentopallo
Koko nimi Vammalan Lentopallo
Perustettu 1978
Kenttä Vexve Areena, Vammala
– Kapasiteetti 900
Puheenjohtaja Suomi Jarmo Nieminen
Valmentaja Janne Kangaskokko
Sarja Lentopallon Mestaruusliiga

Vammalan Lentopallo (lyh. VaLePa) on sastamalainen lentopalloseura, jonka edustusjoukkue pelaa Lentopallon Mestaruusliigassa. VaLePan voittamat kahdeksan Suomen mestaruutta ajoittuvat vuosiin 2012, 2014, 2017, 2018, 2019, 2021, 2022 ja 2023. SM-hopealle VaLePa on pelannut vuosina 2011 ja 2016 ja SM-pronssille neljästi 1992, 2008, 2013, 2015 ja 2024.

Vuonna 1978 perustettu seura pelasi ensimmäisen kerran miesten lentopallon pääsarjatasolla kaudella 1984–1985. Sittemmin VaLePa on kolmasti pudonnut ja myös noussut takaisin lentopalloliigaan. Kausi 2017–2018 on seuralle 28. ylimmällä sarjatasolla. Euroopan seurakilpailuissa VaLePa on esiintynyt kaikilla kolmella tasolla. Nykymuotoisen Mestarien liigan lohkovaiheeseen se selviytyi syksyllä 2017 ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaisena miesjoukkueena. Kaudella 2015–2016 VaLePa saavutti Euroopan toiseksi kovimmassa seurakilpailussa CEV-cupissa puolivälieräpaikan.

VaLePan kotihallina on syksystä 2012 toiminut Vexve Areena (Sastamalan liikuntahalli). Aiemmin joukkue pelasi Sylvään koululla.

Saavutukset

Historia

Kausi 2007-2008

Muuta

Seuran puheenjohtajana toimii Hanna Arve-Talvitie.

VaLePa on tullut tunnetuksi huippupelaajien hautomona. Suomen maajoukkuepelaajista seuran kasvatteja ovat mm. Mikko Esko, Jari Tuominen, Olli-Pekka Ojansivu ja Urpo Sivula. Myös useissa liigaseuroissa menestyneet Toni Tuominen ja Jussi Ahonen aloittivat uransa Vammalassa.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Saarinen, Ossi: VaLePa juhlii lentopallon Suomen mestaruutta Yle Urheilu. 25.4.2014. Viitattu 25.4.2014.
  2. 1 2 Vammalan Lentopallo Mestaruusliiga. Arkistoitu 21.12.2017. Viitattu 13.11.2017.
  3. 1 2 VaLePan kausi huipentui pronssiin: Ennätyksellinen mitaliputki Alueviesti. 13.4.2024. Viitattu 3.2.2025.
  4. 1 2 Tapio Neva: Hyppy Eurooppaan. Ilkka/Lännen Media, 5.12.2017. Lännen Media.
  5. ↑ VaLePa taisteli suomalaista lentopallohistoriaa! yle.fi. Viitattu 13.11.2017.
  6. ↑ Mestarien liigan lohkovaiheen paikka irtosi, ja 100 000 euron lisäbudjetti tulee tarpeeseen –lentopallohistoriaa tehnyt suomalaisseura joutuu evakkoon kotisalistaan Helsingin Sanomat. 20.11.2017. Viitattu 21.11.2017.
  7. ↑ VaLePa otti kolmannen Suomen Cupin voiton putkeen Suomen Lentopalloliitto ry. Viitattu 2.3.2019.
  8. ↑ VaLePalle neljäs cupvoitto putkeen 19.1.2020. Suomen Lentopalloliitto ry. Viitattu 22.1.2020.
  9. ↑ Lehtileikkeitä kaudelta 1978–1979
  10. ↑ Ain Pork takoi pallot kenttään Varapassari Rissanen onnistui Helsingin Sanomat. 24.2.1992. Viitattu 5.12.2017.

Aiheesta muualla