Vahingonteko on rikos, jossa tekijä luvatta hävittää tai vahingoittaa toisen tahon omaisuutta. Yksityisen omaisuuden tapauksessa kyseessä on asianomistajarikos, eli syyte voidaan nostaa vain, mikäli asianomistaja sitä vaatii.
Vahingontekoa ovat esimerkiksi seinien töhriminen, puhelinkoppien rikkominen tai autojen potkiminen kuhmuille tai naarmuttaminen. Myös erilaisten fyysisten tai sähköisten aineistojen oikeudeton vaurioittaminen tai hävittäminen on vahingontekoa; teko voi kohdistua esimerkiksi asiakirjoihin, äänitteisiin, filmeihin, valokuviin tai tietokonetallenteisiin. Nykyisin rikosnimike datavahingonteko kattaa vahingonteot, jotka kohdistuvat tietovälineissä olevaan dataan. Kyseinen rikosnimike kattaa esim. datan luvattoman turmelemisen, salaamisen ja muuttamisen. Datavahingonteko tuli rikoslakiin 2015. Törkeäksi datavahingonteko muuttuu esimerkiksi silloin, kun teossa käytetään erityistä välinettä, jolla vahingoittaa tietojenkäsittelyä.
Suomessa vahingonteko on varsin yleinen rikosmuoto. Vuosina 2005–2013 poliisin tietoon tuli vuosittain suuruusluokkaa 50 000 eri törkeysasteen vahingontekoa. Vuosina 2012 ja 2013 tämän rikosmuodon määrissä kirjattiin yli 10 prosentin pudotus noin 44 000 tapaukseen vuosittain. Vahingonteko on yksi niistä rikoslajeista, joissa nuorten rikoksentekijöiden osuus tekijöistä on suurimpia. Vuonna 2017 vahingontekoihin syylliseksi epäillyistä jopa 40,3 prosenttia oli 15–20-vuotiaita.
Vahingontekorikokset ovat vakavuusasteen mukaan ryhmitellen lievä vahingonteko, "tavallinen" vahingonteko ja törkeä vahingonteko. Näistä yksityisomaisuuteen kohdistuva vahingonteko ja sen lievä muoto saatetaan katsoa sopiviksi ratkaista sovittelumenettelyllä. Vahingontekorikoksen tuomioratkaisuun tai sovittelupäätökseen liittyy tavallisesti aiheutetun vahingon korvaaminen Vahingonkorvauslain mukaisesti tai muulla asianosaisten sopimalla tavalla.