Varaanit (Varanidae) ovat suuria tropiikin liskoja. Varaanien heimoon kuuluu nykyisin ainoastaan yksi suku, Varanus, johon kaikki tunnetut varaanilajit on sijoitettu.
Kehitys ja taksonomia
Myöhäisellä liitukaudella kehittyneet varaanit ovat eräitä vanhimmista elossa olevista liskoista. Ne ovat sukua 136–65 miljoonaa vuotta sitten eläneelle mosasaurille.lähde?
Varaanilajeja on kaikkiaan noin 90, joista pienimmät ovat noin 20 senttimetrin pituisia ja suurimmat yli kolmimetrisiä. Varaaneille tyypillisiä piirteitä ovat käärmemäinen kieli, pitkä kaula, vahvat jalat ja voimakas häntä.lähde tarkemmin? Niillä on hampaissa millimetrin tuhannesosien paksuinen rautakerros, jonka ansiosta hampaan leikkauspinta on kovempi.
Uusia lajeja on löytynyt vielä 2010-luvulla.
Elinympäristö
Varaanit elävät enimmälti maalla, mutta monet niistä ovat ketteriä kiipeilijöitä ja hyviä uimareita. Niiden poikkeuksellinen juoksukyky verrattuna muihin liskoihin johtuu siitä, etteivät ne käytä samoja lihaksia hengittämiseen ja liikkumiseen. Varaanit liikkuvat pääosin päivisin ja useimmat lajit etsivät aktiivisesti ravintoa. Varaanien elinympäristöä ovat trooppiset ja aavikkomaiset alueet. Lajeja voi tavata Afrikasta, joistain Aasian osista ja Australiasta.
Elintapa
Pitkäkaulaiset varaanit tarkkailevat lähettyvillä olevia vihollisia pitämällä päätään pystyasennossa. Ne pelottelevat vihollisiaan kauemmaksi huitomalla hännällään ja sihisemällä äänekkäästi. Varaanit voivat myös avata suunsa, pullistaa kaulaansa ja laajentaa kehoaan näyttääkseen suuremmalta. Varaaneilla on voimakas häntä, jolla ne voivat iskeä lujaa ja tarkasti. Ne eivät pudota häntäänsä vaaran uhatessa, kuten jotkut muut liskolajit tekevät.lähde?
Varaaneilla on terävät ja pitkät kynnet sekä niiden leuat ovat vahvat. Varaanit ovat lihansyöjiä ja syövät ravinnokseen lähes kaikkea mitä pystyvät nielemään. Varaanit nielaisevat käärmeiden tapaan saaliinsa kokonaisena. Varaanien ravintoon kuuluvat esimerkiksi hyönteiset, linnut, pienet nisäkkäät, matelijat ja niiden munat sekä raadot. Lajit, jotka elävät vesistöjen läheisyydessä syövät mieluusti kaloja.lähde?
Varaani erittää myrkkyrauhasestaan myrkkyä, joka estää saaliin veren hyytymisen, ja saalis vuotaa hitaasti kuiviin.
Lisääntyminen
Varaanilajien sukupuolilla on ulkonäöllisesti hyvin vähän jos ollenkaan eroa. Varaanit munivat 7–35 pehmeäpintaista munaa, tyypillisesti joen varsille pieniin koloihin tai vesistöjen lähettyvillä sijaitseviin puihin. Lisääntymiskausien aikaan joidenkin lajien koiraiden on havaittu taistelevan keskenään. Hautomiskausi kestää kahdeksasta kymmeneen viikkoa.lähde? Mustavesivaraanin hautomisaika on kuitenkin kahdeksasta kahteentoista kuukauteen. Ainakin komodonvaraanilla partenogeneesi on mahdollista.
Varaanilajeja
Komodonvaraani (Varanus komodoensis) on suurin ja tunnetuin varaani. Tunnetaan myös jättiläisvaraanina.lähde?
Vesivaraani (Varanus mitchelli) on pienikokoinen, Australiassa elävä laji.
Arovaraani (Varanus exanthematicus) on Afrikasta kotoisin oleva pienikokoinen laji, jota pidetään Suomessakin lemmikkieläimenä.lähde?
Kääpiövaraani (Varanus brevicauda) on Australiassa elävä, vain 23-senttiseksi kasvava laji, jota pidetään myös lemmikkieläimenä.lähde?
Piikkihäntävaraani (Varanus acanthurus) on kotoisin Länsi- ja Pohjois-Australiasta ja on nykyään melko suosittu lemmikkieläimenä. Se kasvaa enintään 70-senttiseksi.lähde?
Varanus macraei on Uudessa-Guineassa elävä laji, joka löydettiin vuonna 2001.
Varanus boehmei on Uudessa-Guineassa elävä laji, joka löydettiin vuonna 2003.
Varanus reisingeri on Uudessa-Guineassa elävä laji, joka löydettiin vuonna 2005.
Sinihäntävaraani (Varanus semotus) on Massaun saarella elävä laji, joka löydettiin vuonna 2016.
Megalania (Varanus prisca eli Megalania prisca) oli esihistoriallisena aikana eteläisessä Australiassa elänyt noin 4,5-6 metriä pitkä ja yli 600kg painanut varaanilaji. Se on suurin tunnettu varaanilaji, joka hävisi sukupuuttoon noin 40000 vuotta sitten.lähde?
12Niko Kettunen, Varaani varautuu varahampaillaa. Helsingin Sanomat 29.7.2024 s. B 9 (Verkossa tilaajille)
↑Walter Weijola, Stephen Donnellan, Christer Lindqvist:A new blue-tailed Monitor lizard (Reptilia, Squamata, Varanus) of the Varanus indicus group from Mussau Island, Papua New Guinea.ZooKeys,23.2.2016, nro 568, s. 129-154.doi: 10.3897/zookeys.568.6872Artikkelin verkkoversio.Viitattu 20.4.2016.(englanniksi)
↑Suomalainen Valter löysi uuden jopa metrin mittaiseksi kasvavan eläinlajin – ollut eristyksissä jopa 2 miljoonaa vuotta.Ilta-Sanomat,26.2.2016.Artikkelin verkkoversio.Viitattu 5.6.2025. Arkistoitu29.2.2016.