| Vaskiluodon suuralue | |
|---|---|
| Vasklot storområde | |
Vaskiluoto ilmakuvassa. |
|
Kaupungin kartta, jossa Vaskiluodon suuralue korostettuna. Vaasan suuralueet |
|
| Kaupunki | Vaasa |
| Suuralue nro | 3 |
| Väkiluku | 338 (31.12.2017) |
| Kaupunginosat | Satama Sokeri Niemeläntie |
Vaskiluoto (ruots. Vasklot) on saari Vaasan keskustan edustalla. Sen koko on 2,5 neliökilometriä. Vaasan kaupunki pakkolunasti alueen Klemetsön suvulta. Nykyisin siellä on Vaasan ulkosatama, leirintäalue, hotelleja ja vesipuisto Tropiclandia, sekä aiemmin huvipuisto Wasalandia. Vaskiluodossa on lisäksi Cultor Oy:n tuotantolaitoksia ja Vaskiluodon voimalaitos. Vaskiluodossa sijaitsee yksi Vaasan kolmesta aidatusta koirapuistosta.
Vaskiluodon saari on yksi Vaasan kahdestatoista suuralueesta. Vuoden 2017 lopussa suuralueella asui 338 asukasta. Vaskiluoto muodostaa oman tilastollisen taajaman eikä siten ole osa Vaasan keskustaajamaa.
Vaskiluodon yhdistää Vaasan kaupungin mantereeseen Vaskiluodon silta.
Wärtsilä perusti Vaskiluotoon Smart Technology Hubin (STH). Myöhemmin nimi muutettiin muotoon Sustainable Technology Hub (STH). Suurin osa yhtiön Vaasan keskusta-alueella sijainneista toiminnoista siirtyi Vaskiluotoon vuoden 2022 aikana.
YIT suunnittelee Vaskiluotoon 21-kerroksista asuinrakennusta.
Vaskiluodossa toimii Vaasan ulkosatama. Vaasanlaivat harjoittaa sieltä ympärivuotista reittiliikennettä Ruotsiin Uumajaan.
Vaskiluodon suuralue jakautuu kolmeen nimettyyn tilastolliseen pienalueeseen, joiden rajat täsmäävät asemakaavassa määriteltyjen numeroitujen kaupunginosien 12–14 kanssa. Arkipuheessa Vaskiluoto mielletään kokonaisuudessaan yhdeksi kaupunginosaksi.
Väkiluvultaan Vaskiluoto on Vaasan pienin suuralue. Vaskiluodon suuralueella asui yhteensä 358 ihmistä vuonna 2015, joista valtaosa Sokerin pienalueella. Vajaassa kymmenessä vuodessa asukasluku on laskenut yli sadalla hengellä, vuonna 2024 suuralueen väkiluku oli 216 asukasta.
Äidinkielenään suomea puhui Vaskiluodon suuralueen asukkaista 62 prosenttia ja ruotsia noin 36 prosenttia vuonna 2015. Ruotsinkielisten prosenttiosuus oli Vaskiluodossa tuona vuonna toiseksi suurin kaikista Vaasan suuralueista vain Sundomin ollessa ruotsinkielisempi. Muunkielisten osuus oli huomattavan pientä, vain 2,5 prosenttia, kun koko kaupungin tasolla muunkielisiä oli 7,9 % vuonna 2015.
Opiskelijoiden osuus Vaskiluodon työvoimasta oli 9,6 % ja työttömien 11,1 % vuonna 2013. Työttömien osuus oli Sataman pienalueella prosenttimääräisesti suurinta kaikista Vaasan pienalueista, 29,4 % alueen työvoimasta. Sataman alueen matalan asukasluvun vuoksi tämä osuus tarkoitti tällöin viittä työtöntä.
Vaskiluoto kuuluu vaaleissa Keskustan pohjoiseen äänestysalueeseen, jonka kannatetuin puolue oli vuoden 2025 kuntavaaleissa RKP.
| 1. Keskusta | |
|---|---|
| 2. Vöyrinkaupunki | |
| 3. Vaskiluoto |
|
| 4. Palosaari |
|
| 5. Gerby |
|
| 6. Kotiranta |
|
| 7. Huutoniemi |
|
| 8. Ristinummi |
|
| 9. Höstvesi | |
| 10. Suvilahti |
|
| 11. Sundom |
|
| 12. Vähäkyrö |
|
Kaupunginosan numeron perässä on mainittu pienalue tai -alueet, joista kaupunginosa koostuu. Asteriskillä (*) merkityt alueet ovat kaupunginosia, mutta eivät pienalueita.
Kursiivilla ovat pienalueet, jotka eivät muodosta vastaavaa kaupunginosaa.