Vastaaja on riita-asiassa oikeudenkäynnissä osallisena oleva henkilö (asianosainen), jota vastaan toinen osapuoli eli kantaja esittää kanteen. Rikosasiassa rikoksesta syytettyä vastaajaa voidaan nimittää myös syytetyksi.
Vastaajaa on joko kuultava tuomioistuimessa tai tälle on annettava tilaisuus tulla kuulluksi. Tavallisesti vastaajaa pyydetään antamaan vastaus kanteeseen kirjallisesti (Oikeudenkäymiskaari (OK) 5 luku 9 §). Tarvittaessa voidaan vastaajalta vielä pyytää kirjallinen lausuma ennen suullista oikeuden istuntoa (OK 5 luku 15a §). Tietyissä tapauksissa vastaaja on velvollinen saapumaan oikeuteen (OK 12 luku) ja tietyissä tapauksissa vastaaja voidaan noutaa tuomioistuimen eteen (OK 12 luku 19 §).