Anatominen käsitteistö

Anatominen käsitteistö mahdollistaa anatomisten rakenteiden tarkan ilmaisun. Sitä käyttävät muun muassa terveydenhuollon ammattilaiset ja tutkijat. Merkittävä osa sanastosta on johdettu latinasta ja kreikasta.

Anatominen asento

Nainen (vas.) ja mies (oik.) anatomisessa asennossa.

Anatomisia käsitteitä käytetään aina suhteessa anatomiseen asentoon. Ihminen on anatomisessa asennossa seisten, varpaat ja kasvot eteenpäin osoittaen. Kädet ovat vartalon sivulla kämmenpuolet eteenpäin. Anatomisia käsitteitä käytetään aina ikään kuin henkilö olisi anatomisessa asennossa riippumatta siitä, missä asennossa hän todellisuudessa on.

Anatomiset tasot

Piirroskuva anatomisista tasoista. Sagittaalitaso (tässä samalla mediaanitaso) punaisella, frontaalitaso sinisellä ja horisontaalitaso vihreällä. Englanninkieliset kuvatekstit käyttävät vastaavia synonyymeja.

Ihmiskeho voidaan jakaa kolmeen kuvitteelliseen tasoon, jotka ovat kohtisuorassa suhteessa toisiinsa:

Raajoissa voidaan lisäksi käyttää pituusakselin suuntaisia pitkittäistasoja ja pituusakseliin kohtisuorassa olevia poikittaistasoja. Mikä tahansa taso, joka ei ole yhdensuuntainen minkään edellä mainitun tason kanssa, on viisto.

Suunnan ja sijainnin kuvaaminen

Kaavakuva keskeisistä anatomisista suunnista.

Yleiset suunnat

  • Mediaalinen tarkoittaa lähempänä mediaanitasoa sijaitsevaa, kun taas lateraalinen tarkoittaa kauempana mediaanitasosta sijaitsevaa.
  • Anteriorinen tarkoittaa lähempänä kehon etuosaa sijaitsevaa, kun taas posteriorinen tarkoittaa lähempänä kehon takaosaa aijaitsevaa.
  • Superiorinen tarkoittaa lähempänä kehon yläosaa sijaitsevaa, kun taas inferiorinen tarkoittaa lähempänä kehon alaosaa sijaitsevaa.
  • Kraniaalinen tarkoittaa päänpuoleista ja kaudaalinen hännänpuoleista
    • Pystyasennosta johtuen ihmisellä kraniaalinen ja superiorinen ovat yleensä sama, kuten myös kaudaalinen ja inferiorinen
  • Ventraalinen tarkoittaa vatsanpuoleista ja dorsaalinen selänpuoleista
  • Rostraalinen tarkoittaa ihmisellä pään etuosan puoleista, erityisesti aivoista puhuttaessa
  • Sentraalinen tarkoittaa lähempänä keskustaa sijaitsevaa, perifeerinen kauempana keskustasta sijaitsevaa.
  • Pinnallinen tarkoittaa lähempänä kehon pintaa sijaitsevaa, syvä kauempana kehon pinnasta sijaitsevaa.

Raajat

  • Proksimaalinen tarkoittaa lähempänä raajan kiinnittymiskohtaa sijaitsevaa, kun taas distaalinen tarkoittaa kauempana raajan kiinnittymiskohdasta sijaitsevaa. Näitä termejä voidaan käyttää myös muista pitkittäisistä rakenteista.
  • Palmaarinen tarkoittaa kädessä kämmenen puoleista. Plantaarinen tarkoittaa jalkaterässä jalkapohjan puoleista. Kummankin vastakohta on dorsaalinen.
  • Yläraajassa radiaalinen tarkoittaa värttinäluun puoleista ja ulnaarinen kyynärluun puoleista.
  • Alaraajassa tibiaalinen tarkoittaa sääriluun puoleista ja fibulaarinen pohjeluun puoleista.

Suu

  • Mesiaalinen tarkoittaa etuhampaisiin päin suuntautuvaa, kun taas distaalinen tarkoittaa etuhampaista pois suuntautuvaa.
  • Labiaalinen tarkoittaa huulenpuoleista, bukkaalinen poskenpuoleista ja lingvaalinen kielenpuoleista.

Puolisuuden kuvaaminen

Kaavakuva olkanivelen, polven, niskan ja selän fleksiosta ja ekstensiosta.

Liikkeen kuvaaminen

Latinankielisiä lyhenteitä

Lähteet

  1. Moore, Keith L. & Dalley, Arthur F.: Clinically Oriented Anatomy. 5. painos. Lippincott Williams & Wilkins, 2006. ISBN 0-7817-3639-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
    1. ↑ s. 4–5 "Anatomicomedical Terminology"
    2. ↑ s. 5 "Anatomical Position"
    3. 1 2 3 4 s. 5–6 "Anatomical Planes"
    4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 s. 6–7 "Terms of Relationship and Comparison"
    5. 1 2 s. 7 "Terms of Laterality"
    6. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 s. 7–11 "Terms of Movement"
  2. Nienstedt, Walter ym.: Ihmisen fysiologia ja anatomia. 18.-19. painos. Sanoma Pro Oy, 2014. ISBN 978-952-63-3069-3
    1. 1 2 3 4 5 6 7 8 s. 22–24 "Paikkaa ja liikettä osoittavia nimityksiä"