
Juho Verner Viitasaari (2. helmikuuta 1888 Kokemäki – 14. lokakuuta 1967 Kokemäki) oli suomalainen puutarhuri. Hänen merkittävin elämäntyönsä oli Karimaan puutarha, joka on Kokemäellä toimiva puutarha ja arboretum.
Verner Viitasaari harjoitteli puutarhatöitä 15–16-vuotiaana kotipaikkakunnallaan Ala-Vuolteen ja Hassalan taloissa. Hassalan isäntänä oli tuolloin Juho Fredrik Horelli, joka oli samoihin aikoihin valtiopäivillä Euran tuomiokunnan edustajana. Horelli antoi Viitasaarelle lainan, jonka turvin hän pääsi vuonna 1905 opiskelemaan alaa Rutalan puutarhakouluun Jyväskylän pitäjään. Viitasaari osti vuonna 1916 1,5 hehtaarin kokoisella vuokramaalla Paistilan kylässä sijainneen synnyinkotinsa ja ryhtyi rakentamaan sen ympäristöön puutarhaa. Hän laajensi sitä elämänsä aikana 5,5 hehtaarin suuruiseksi kauppapuutarhaksi ja arboretumiksi, joka on nykyään tunnettu matkailukohde Kokemäellä. Viitasaari vietti vuoden myös Pohjois-Amerikassa ja toi mukanaan useita kasveja ja niiden siemeniä. Viitasaari jäi poikamieheksi.
Vuonna 1967 kuolleen Verner Viitasaaren tuhkauurna on haudattu Karimaan puutarhaan ja paikalla on myös kuvanveistäjä Kauko Räikkeen suunnittelema muistoreliefi. Lisäksi puutarhassa on Verner Viitasaaren kotimuseo. Vuonna 1968 perustettiin Karimaa-säätiö, jonka tehtävä on huolehtia puutarhasta ja Viitasaaren hauta-alueesta.