Vesiviljely

Tämä artikkeli kertoo vesieliöiden kasvattamisesta. Vesiviljely voi tarkoittaa myös kasvien kasvattamista vedessä.
Vesiviljelytuotannon kasvu maailmassa 1950-2010, yksikkö miljoonia tonneja. Suurimmat tuottajamaat, kaikki aasialaisia, on eritelty

Vesiviljely ("akvakulttuuri") on vesieliöiden kontrolloitua kasvattamista meri-, murto- ja sisävesissä. Vesiviljelyssä tuotetaan kaloja, äyriäisiä, nilviäisiä sekä leviä ja vesikasveja. Kalankasvatus on selvästi suurin vesiviljelyn ala ja se on noussut merkittäväksi tekijäksi avovesikalastuksen rinnalle. Kasvatuksen osuus on tällä hetkellä n. 29 % maailman kalastuksen kokonaistuotannosta. Sen odotetaan kasvavan rajusti tulevaisuudessa.

Tärkeimmät viljelylajit

Ruohokarppi
Niilintilapia
Maitokala

Maailman kalojen ja selkärangattomien vesieläinten kasvatuksesta vuonna 2010 89 % tapahtui Aasiassa, 60 % yksin Kiinassa. Maailmanlaajuisesti eniten viljellään useita sisävesikalalajeja, erityisesti karppilajeja. FAO:n vuoden 2012 tilastoinnissa maailman eniten tuotetut vesiviljelylajit, niiden tuotantomäärät (miljoonia tonneja) ja viljelyn arvo miljardeissa dollareissa olivat:

  1. Ruohokarppi Ctenopharyngodon idellus, 5,0 miljoonaa tonnia, US$ 6,5 mrd
  2. Hopeakarppi (hopeapaksuotsa) Hypophthalmichthys molitrix, 4,2 miljoonaa tonnia, US$ 5,5 mrd
  3. Karppi Cyprinus carpio, 3,8 miljoonaa tonnia, US$ 5,2 mrd
  4. Ruditapes philippinarum -mattosimpukka, 3,8 miljoonaa tonnia, US$ 3,5 mrd
  5. Niilintilapia, Oreochromis niloticus, 3,2 miljoonaa tonnia, US$ 5,3 mrd
  6. Valkokatkarapu Litopenaeus vannamei, 3,2 miljoonaa tonnia, US$ 13,6 mrd
  7. Marmorikarppi (marmoripaksuotsa) Hypophtalmichthys nobilis, 2,9 miljoonaa tonnia, US$ 3,7 mrd
  8. Katla Catla catla (intiankarppi), 2,8 miljoonaa tonnia, US$ 5,5 mrd
  9. Ruutana Carassius carassius, 2,5 miljoonaa tonnia, 2,7 mrd
  10. Lohi Salmo salar, 2,1 miljoonaa tonnia, US$ 10,1 mrd
  11. Jättilabeo Labeo rohita, 1,6 miljoonaa tonnia, US$ 2,9 mrd
  12. Maitokala Chanos chanos, 0,9 miljoonaa tonnia, US$ 1,7 mrd
  13. Kirjolohi Oncorhynchus mykiss, 0,9 miljoonaa tonnia, US$ 3,6 mrd
  14. Tiikerikatkarapu Penaeus monodon, 0,9 miljoonaa tonnia, US$ 4,4 mrd
  15. Sinonovacula constricta -veitsisimpukka, 0,7 miljoonaa tonnia, US$ 0,6 mrd
  16. Villasaksirapu Eriocheir sinensis, 0,7 miljoonaa tonnia, US$ 4,9 mrd
  17. Jättilahna Megalobrama amblycephala, 0,7 miljoonaa tonnia, US$ 1,2 mrd
  18. Tyynenmerenosteri Crassostrea gigas, 0,6 miljoonaa tonnia, US$ 1,3 mrd
  19. Rämerapu Procambarus clarkii, 0,6 miljoonaa tonnia, US$ 2,8 mrd
  20. Musta-amuri Mylopharyngodon piceus, 0,5 miljoonaa tonnia, US$ 1,1 mrd

Tekniikka

Vesiviljelyn yleiset periaatteet ovat peräisin pikemmin maanviljelyksestä ja karjankasvatuksesta kuin kalastuksesta. Vesiviljelyyn liittyy aina luonnonolosuhteiden muuttelu, joka voi yksinkertaisimmillaan käsittää luonnonlajien siirtoa parempiin kasvuoloihin sekä erilaisten suojaavien ja pyydystystä helpottavien rakenteiden tekemistä. Työvaiheita vesieläinten kasvattamisessa ovat poikasten kasvattaminen ja sitten niiden istuttaminen viljely-ympäristöön. Pisimmälle viedyssä intensiiviviljelyssä käytetään erityisiä viljelykäyttöön jalostettuja eliölajeja täydellisesti kontrolloiduissa kasvatusoloissa.

Vesiviljelmät voidaan jakaa viiteen päätyyppiin:

  1. Omavaraiset viljelylammikot (luonnonravintolammikot), jotka tuottavat viljeltävien eliöiden ravinnon itse, kun lammikkoa lannoitetaan
  2. Lammikot tai verkkokassit, joissa eläimiä ruokitaan suunnitellulla ruokavaliolla
  3. Simpukkaviljelmät
  4. Kasvualustaan kiinnittyvien vesikasvien viljelmät, ja
  5. Muuhun kuin ravintokäyttöön (kuten syöteiksi) kasvatettavien eliöiden viljelmät.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ THE STATE OF WORLD FISHERIES AND AQUACULTURE 2012 FAO Fisheries and Aquaculture Department, Rome 2012 (pdf)
  2. ↑ World aquaculture production of fish, crustaceans, molluscs, etc., by principal species in 2012 FAO statistics 2014
  3. ↑ Royce, William F.: Introduction to the Practice of Fishery Science, s. 314–315. Academic Press, 1996. ISBN 0-12-600952-X Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Royce 1996, s. 287–288

Aiheesta muualla