Vicus longus oli antiikin aikainen katu Rooman kaupungissa Italiassa. Se kulki Suburasta Quirinalikselle.
Vicus longus mainitaan ensimmäisen kerran Liviuksella samassa yhteydessä kuin Pudicitia Plebeian alttarin vihkiminen vuonna 296 eaa. Tällä kadulla sijaitsivat myös Febriksen temppeli ja Fortunan pyhäkkö. Katu esiintyy myös kahdessa keisarikunnan aikaisessa piirtokirjoituksessa sekä Liber pontificaliksessa.
Katu sai alkunsa Suburasta. Se kulki sieltä pohjoiseen Quirinaliksen ja Viminaliksen välisen laakson halki, ja liittyi Alta semitaan Serviuksen muurin Porta collinan sisäpuolella, hyvin lähellä sitä kohtaa, missä nykyinen Via Quintino Sella yhtyy Via Venti Settembreen. Kadun päällyskiveystä on löydetty linjalta, joka ylittää nykyisen Via Nazionalen kahdenkymmenen asteen kulmassa lähellä Banca d'Italiaa, eri kohdista pankin ja Diocletianuksen kylpylöiden väliltä ja noin kilometrin matkalta. Laakso, jonka läpi katu kulki, on keinotekoisesti täytetty. Suuri osa kadun koillisosasta tuhoutui kylpylöiden rakentamisen myötä.