| Viking 1 | |
|---|---|
Viking-avaruusluotain |
|
| Organisaatio | NASA |
| Valmistaja | Kiertorataluotain: NASA JPL Laskeutuja: Martin Marietta |
| Tehtävätyyppi | Kiertorataluotain ja Laskeutuja |
| Kohde | Mars, Chryse Planitia |
| Laukaisu | 20. elokuuta 1975 LC-41, Cape Canaveral |
| Laukaisualus | Titan IIIE/Centaur |
| Kohteessa | 21. kesäkuuta 1976 |
| Tehtävän kesto | Kiertorataluotain: 1846 päivää (1797 sol) Laskeutuja: 2306 päivää (2245 sol) Kokonaiskesto: 2642 päivää |
| Massa | 3530 kg |
| Teho | Kiertorataluotain: 620 W Laskeutuja: 70 W |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
Viking 1 on Viking-ohjelmaan kuuluva Mars-luotain, jonka laskeutuja-osa on ensimmäinen Marsiin onnistuneesti laskeutunut luotain. Sen lähes identtinen kaksonen Viking 2 laukaistiin kolme viikkoa myöhemmin. Molemmat luotaimet koostuivat kiertorata- ja laskeutujaosasta.
Laukaisu tapahtui 20. elokuuta 1975, minkä jälkeen Viking kulki kymmenen kuukautta kohti Marsia, ja alkoi lähettää sieltä kuvia noin viisi päivää ennen asettumistaan kiertoradalle. 21. kesäkuuta 1976 luotain asettui 1513 x 33 000 kilometrin ja 24,66 tunnin kiertoradalle. Sen oli suunniteltu laskeutuvan juhlistamaan Yhdysvaltain kansallispäivää 4. heinäkuuta 1976, mutta ennalta suunniteltu paikka osoittautui maastoltaan liian hankalaksi.
Lopulta aluksen laskeutujaosa laskeutui 20. heinäkuuta 1976 Chryse Planitia -nimiselle alueelle. Luotain alkoi lähettää kuvia 25 sekuntia laskeutumisensa jälkeen. Seismometri oli vahingoittunut laskeutumisessa, ja näytteitä ottava robottikäsi oli jumiutunut ja saatiin liikkumaan vasta 5 päivän kuluttua. Laskeutuja toimi 13. marraskuuta 1982 asti.

Elokuussa 1980 kiertoradalla olleen Viking 1 Orbiter -osan rata nostettiin 357 x 33943 km → 320 x 56000 km estämään luotaimen rysähtäminen planeetan pinnalle ja täten välttää mahdollinen kontaminaatio ainakin vuoteen 2019. Luotain sammutettiin 17. elokuuta 1980 1485 kierroksen jälkeen.
