Viking Cup oli suomalaisille jalkapallojoukkueille tarkoitettu kilpailu. Kilpailun järjestivät Suomen Palloliitto ja Oy Vikingline Ab. (Vuonna 1974 kilpailun nimi oli silloisen kolmannen järjestäjäosapuolen mukaisesti Viking-line Osuuspankki Cup.) Kilpailu pelattiin 16 joukkueen cupina. Mestarin piti siis voittaa 4 ottelua. Kilpailu pelattiin viidellä peräkkäisellä kaudella 1970-luvulla.
Kilpailuun osallistumisoikeus oli ensimmäisenä vuonna ko. kauden Mestaruussarjan 7 parhaalla ja II divisioonan kolmesta lohkosta kustakin kolmella eniten maaleja tehneellä joukkueella. Seuraavina vuosina mukaan tulivat myös I divisioonan joukkueet. Esim. 1973 kilpailussa osallistumisoikeus oli Mestaruussarjan 8 parhaalla, I divisioonan 5 parhaalla ja II divisioonan kolmella lohkovoittajilla. Palkintorahoina kilpailussa loppuottelijoille jaettiin yhteensä 9000 – 15000 mk (ensimmäinen ja viimeinen vuosi, kolmena välivuonna summa oli 13000 mk).