
Vremja (ven. Время, suom. Aika) on venäläinen uutisohjelma, jota Venäjän päätelevisiokanava Pervyi kanal (Ykköskanava) lähettää päivittäin. Vremja on Venäjän television vanhin yhä jatkuva ohjelma, jonka ensiesitys oli Neuvostoliitossa 1. tammikuuta 1968. Venäjän illan pääuutisten lähetysaika kello 21 on peräisin vuodelta 1972. Koska laajalla Venäjällä on monia aikavyöhykkeitä, myös uutisia lähetetään 11 eri aikavyöhykkeen paikallisajan mukaan.
Ohjelman alkutunnukseen on kuulunut Georgi Sviridovin säveltämä musiikkiteema, josta soitettiin pitkään pianolla esitettyä versiota. Tunnusmusiikki oli alkujaan sävelletty elokuvaan Vremja, vperjod (Время, вперёд!; suom. Aika, eteenpäin!).
Väreissä ohjelma on lähetetty vuodesta 1974. Vuonna 1977 Vremjan henkilökunta palkittiin Neuvostoliiton valtionpalkinnolla.
Vuonna 1990 uutislähetyksen sisältöä uudistettiin ja päivittäisiä lähetysaikoja lisättin. Ohjelman lähetykseen tuli katko elokuun 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen. Tauon jälkeen Vremja palasi ohjelmistoon 16. joulukuuta 1994.
Vremja on tunnettu sisältönsä sensuroinnista; Venäjän ykköskanavalla on ollut esimerkiksi viimeistään jo vuodesta 2011 lähtien lista henkilöistä, joita ei ole sallittua haastatella. Kanavan iltauutisissa nähtiin lyhyt sodanvastainen mielenosoitus 14. maaliskuuta 2022. Venäjän hyökkäyssodan (2022–) aikana Venäjän televisiolähetykset ovat keskittyneet valtiollisille toimijoille, riippumattomien televisiokanavien toimintaa on rajoitettu esimerkiksi julistamalla Meduza ja Dožd epätoivottaviksi organisaatioiksi. Toimittajia pidätetty ja vangittu laajalti. Ulkomaiset televisiokanavat – kuten BBC, Euronews, France 24 – eivät enää ole saavutettavissa lähinnä kaapeliteitse lähetettäviä viihdesisältöjä lukuun ottamatta.