
Vuota on eläimen nyljetystä nahasta muodostuva materiaali, joka on käsitelty, mutta jota ei ole vielä leikattu muotoonsa ja ommeltu valmiiksi tuotteeksi. Vuotia saadaan esimerkiksi lampaista, vuohista ja vasikoista, ja niitä on saatettu käsitellä esimerkiksi karvanpoistolla, värjäyksellä tai koristelulla. Vuodasta ei kuitenkaan välttämättä ole poistettu karvoja, ja termi saattaa viitata myös turkiksiin.
Vuota syntyy, kun nyljettyä nahkaa eli raakavuotaa käsitellään eri tavoin: nahka saatetaan esimerkiksi kaapia, kuivattaa, liottaa liuoksissa ja parkita käsittelemällä se eri aineilla. Parkitseminen voidaan tehdä myös kemiallisesti eri kemikaaleja käyttämällä.
Ihmiset ovat tehneet vuodista vaatteita jo paleoliittiselta ajalta lähtien. Vuotia on käytetty pergamentin materiaalina 100-luvulta lähtien, ja niitä käytettiin koodeksien sivujen materiaalina.