Weihai (kiin.威海市, pinyin: Wēihăi Shì) on prefektuuritason merenrantakaupunki KiinanShandongin maakunnan itäosassa, Shandongin niemimaalla. Kaupunki sijaitsee linnuntietä noin 460 kilometriä maakunnan pääkaupunki Jinanista itään. Weihain väkiluku on 2,805 miljoonaa (2010) ja pinta-ala 5436 neliökilometriä.
Weihain kaupunki rajoittuu pohjoisessa Bohainmereen, idässä ja etelässä Keltaiseenmereen sekä lännessä Yantain prefektuuritason kaupunkiin. Rantaviivaa kaupungilla on yhteensä 986 kilometriä.
Paikallishallinnollinen jako.
Piirikuntatasolla kaupunki jakautuu neljään osaan seuraavasti (numerointi kuten kuvassa; lähteessä Wendeng on merkitty piirikuntatason kaupungiksi):
Liugong, saari Weihain kaupungin kantakaupungin edustalla;
Chengshantou, Shandongin niemimaan itäisimmässä osassa sijaitseva vuori ja muinaisen Qin-valtion kuvaannollinen itäinen portti. Sieltä näkee auringonnousun ensimmäisenä Kiinassa.
Onnellisuuden portti, eräs Weihain symboleista.
Weihai mereltä. Kuvan oikeassa osassa Onnellisuuden portti.
Shandongin yliopiston Weihain kampusta (etualalla).
↑Shandong Province(pohjautuu Kiinan tilastokeskuksen tietoihin)geohive.com. Viitattu 19.6.2015.(englanniksi)
12Thomas Brinkhoff:China: Administrative Division(Prefektuurin naapurit näkee valitsemalla prefektuurin kartan Level 2 -hallintoalueet ja kohdistamalla kartan prefektuuriin hiiren klikkauksella tai maakuntakohtaisen prefektuurilistauksen avulla. Kartta näyttää naapuriprefektuurinen nimen hiirellä osoittamalla.)citypopulation.de. Viitattu 19.6.2015.(englanniksi)