X Games on vuosittainen kaupallinen urheilutapahtuma, joka keskittyy extremelajeihin. Talvisin, yleensä tammikuussa, järjestetään Winter X Games ja kesäisin, yleensä elokuussa, Summer X Games. Molemmat tapahtumat ovat Yhdysvalloissa. Ensimmäiset kesäkisat järjestettiin 1995 ja talvikisat alkoivat 1997. Kisoissa jaetaan mitalien lisäksi myös palkintorahaa.
X Gamesin perusti ESPN vuonna 1994, mutta vuonna 2022 enemmistöosuus myytiin pääomasijoitusyhtiölle.
Vuoden 2010 kisoissa lajit olivat:
Vuoden 2011 kisoissa kisattavat lajit ovat:
Suomalaisista X Games -kultaa on voittanut Toomas Heikkinen rallicrossissa vuonna 2013 sekä Münchenissä että Los Angelesissa.
Heili Sirviö on voittanut rullalautailun parkissa kolmannen sijan Chibassa vuonna 2024 , ensimmäisen sijan Salt Lake Cityssä 2025 ja kolmannen sijan Japanissa 2026.
Vuonna 2026 X Gamesin vuosittaisten kesä- ja talvitapahtumien rinnalle käynnistettiin ammattilaisurheilusarja X Games League, jossa järjestetään vuoden aikana useita kilpailuja eri puolilla maailmaa. X Games Leaguessa urheilijat kilpailevat sekä yksinään että joukkueissa. Järjestelmä on suunniteltu muistuttamaan Formula 1 -kautta.
Kaudessa on kolme kilpailua. Urheilijat kilpailevat niissä henkilökohtaisista mitaleista, 10 000 dollarin palkintorahoista ja joukkueelle kerättävistä pisteistä.
Vuoden 2026 kesällä X Games -liigassa kilpaili rullalautailija Heili Sirviö.