Yli-Kieri eli Ylikeeri on noin 100 ihmisen maalaiskylä Raumalla, entisen Lapin kunnan alueella. Se sijaitsee Kauklaistenjärven länsirannalla ja suoksi kuivatetun Kirvelänjärven itäpuolella. Yli-Kierin postinumeroalue on 27220, johon kuuluu myös muun muassa Ala-Kierin ja Kullanperän kylät. Alue on kooltaan 51,98 km². Sen väkiluku on 629 (2013), joista 333 (52,94 %) ovat miehiä ja 296 (47,06 %) naisia. Kotitalouksia oli 254 kappaletta. Yhden asukkaan vuosittaiset mediaanitulot ovat 21 761 € (2012).
Yli-Kieri muodosti ennen 1500-luvun alkua Ala-Kierin kanssa kylän nimeltä Keerenjoki. Sen jälkeen Yli-Kieri, Ala-Kieri, Kauklainen, Kullanperä ja Murtamo muodostivat yhden jakokunnan, johon kuului 1700-luvun loppuun mennessä enää Yli-Kieri ja Kullanperä.
Vuoden 1540 maakirjan mukaan Yli-Kierissä oli viisi taloa ja yksi ulkokyläläisen omistama tila. Vuonna 1585 näistä kuudesta tontista kolme oli merkitty autioiksi. Vuoden 1686 maakirjassa kylässä oli neljä taloa, joista yksi oli autio.
Yli-Kierin vanhimmat edelleen asutetut tontit ovat Seikkulan tila ja Kylä-Impolan tila.