Zen Café

Zen Café
Zen Café Raumanmeren juhannuksessa 2006
Zen Café Raumanmeren juhannuksessa 2006
Tiedot
Toiminnassa 1992–2008, 2027
Tyylilaji vaihtoehtorock, pop-rock
Kotipaikka Suomi Turku, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet
Entiset jäsenet
  • Mikko Oesch, kitara, laulu
  • Tuomo Mäkipaavola, rummut
Levy-yhtiö

Zen Café oli Turusta lähtenyt vuosina 1992–2008 toiminut suomalainen rockyhtye. Zen Café tuotti yhteensä kahdeksan albumia ja oli viimeisinä vuosinaan yksi Suomen suosituimpia yhtyeitä. Zen Café tekee paluun 2027 kesänä, jolloin he keikkailevat ympäri Suomea.

Putro on sittemmin tehnyt soolouraa.

Nimi pohjautuu Robert M. Pirsigin romaaniin Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Nimen keksi yhtyeen basisti Kari Nylander. Yhtyeen alkuperäisjäsenistä oli mukana myös Samuli Putro (laulu, kitara). Mikko Oesch (kitara, laulu) ja Tuomo Mäkipaavola (rummut) jättivät yhtyeen ennen ensimmäistä levyä. Yhtyeen kaikkien alkuperäisjäsenten – paitsi Tuomo Mäkipaavolan – kotikaupunki on Raahe. Rumpuja soitti vuodesta 1996 alkaen Pete Parkkonen. Yhtyeen kappaleet sanoitti Samuli Putro, mutta koko yhtye osallistui sävellysten tekoon.

Alkutaipaleella radioasemat pitivät singleistä ja pieni yleisö yhtyeestä, mutta levyt eivät käyneet kaupaksi. Menestys alkoi vasta albumista Ua ua vuonna 1999, jonka jälkeen albumit olivat myyntilistojen kärjessä. Tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Todella kaunis”, ”Harri”, ”Aamuisin”, ”Mies jonka ympäriltä tuolit viedään”, ”Tavallaan jokainen on surullinen” ja ”Piha ilman sadettajaa”.

Yhtyeen seitsemäs ja viimeinen albumi STOP julkaistiin 13. syyskuuta 2006 laajamittaisen mainoskampanjan siivittämänä, johon kuului muun muassa yhtyeen liittyminen IRC-Galleriaan. Ensimmäinen single tuolta levyltä oli nimeltään ”Rakastele mua”.

Vuonna 2007 Zen Café jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, joka päättyy kesällä 2027. Yhtye esiintyy Minun kaupunkini -konserteissa 19. kesäkuuta Raahen MiiluAreenalla ja Helsingissä Konepajalla 20.–21. elokuuta ja 27.–28. elokuuta.

Zen Café esitti kappaleen ”Todella kaunis” Helsingin Juhlaviikoilla 17. elokuuta 2024 Samuli Putron konsertin aikana.

Zen Café esitti kappaleet ”Piha ilman sadettajaa” ja ”Todella kaunis” 23. marraskuuta 2024 Samuli Putron konsertin aikana.

Putro vuoden 2011 Ilosaarirockissa.
Kari Nylander ja Pete Parkkonen, Tavastia Klubi, Helsinki, 16. huhtikuuta 2006

Jäsenet

Entiset jäsenet

  • Mikko Oesch – kitara, laulu
  • Tuomo Mäkipaavola – rummut

Diskografia

Pääartikkeli: Zen Cafén diskografia

Albumit

Lähteet

  1. ↑ Putro, Samuli: Poikien välisestä ystävyydestä: Muusikko Samuli Putro kertoo, miksi huippusuosittu Zen Café -yhtye lopetti Apu. 25.12.2022. Viitattu 5.7.2025.
  2. ↑ Samuli Putro ja Zen Café Putro.org. Arkistoitu 3.12.2024. Viitattu 5.7.2025.
  3. ↑ Zen Café tekee paluun 20 vuoden tauon jälkeen lippu.fi.
  4. ↑ Mattila, Ilkka: Zen Café palasi yhteen, mutta vain yhden kappaleen ajaksi Helsingin Sanomat. 19.8.2024. Viitattu 5.7.2025.

Aiheesta muualla