Myy muistutti alun perin foinikialaista esikuvaansa, ja sen oikean sivun viiva oli muita pidempi. Myöhemmin kirjain kääntyi toisin päin, ja pidempi viiva oli vasemmalla sivulla. Myy esiintyi kaikissa paikallisissa kreikkalaisissa kirjaimistoissa. Joissakin sen kulmien määrä vaihteli. Ajan kuluessa kirjain kehittyi nykyiseen muotoonsa, jossa sekä vasemman että oikean sivun viivat ovat yhtä pitkiä.
Epigrafisissa lähteissä myystä esiintyy muun muassa seuraavanlaisia variantteja:
Merkityksiä
µ (mikro-) on SI-järjestelmässä etuliite, joka merkitsee miljoonasosaa ( 10−6). Nimi juontuu kreikan sanasta μικρον mikron ’pieni’. Teknisesti mikro-merkki on tosin oikeastaan eri merkki kuin kreikkalainen pienaakkonen myy, vaikka ne ovatkin käytännöllisesti katsoen samannäköisiä. Tämä johtuu siitä, että mikro-merkki sisällytettiin aikoinaan Latin 1 -merkistöön, johon ei muutoin kuulu kreikkalaisia kirjaimia, ja myöhemmin kehitetty Unicode-merkistö kattaa sekä Latin 1 -merkistön että erillisessä lohkossa kreikkalaiset kirjaimet.
µ oli aiemmin käytössä mikronin eli nykyisen mikrometrin (µm) tunnuksena. Millimikronin eli nykyisen nanometrin (nm) tunnuksena käytettiin kahta myytä (µµ).
Tietokoneella, jossa on käytössä laajennettu suomalainen näppäimistö ja Windows käyttöjärjestelmä, mikro-merkki voidaan tuottaa pitämällä alhaalla AltGr-näppäintä samaan aikaan, kun painetaan m-kirjaimen näppäintä:
AltGr·M → µ
Mac OS X käyttöjärjestelmällä mikro-merkki tuotetaan näppäinyhdistelmällä:
Alt·Y → µ
Lähteet
123Kiilunen, Jarmo & Nikki, Nina:Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 124–127. (Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103)Helsinki:Suomen eksegeettinen seura, 2013.ISBN978-951-9217-58-1
↑Voutiras, E.: ”The introduction of the alphabet”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.):A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 267.Cambridge University Press, 2007.ISBN978-0-521-83307-3
↑Karali, M.: ”Writing systems”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.):A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 204–205.Cambridge University Press, 2007.ISBN978-0-521-83307-3
↑Ancient Greek letter formsPoinikastas.Centre for the Study of Ancient Documents, University of Oxford. Viitattu 15.12018.
↑Pieni tietosanakirja, 2. osa, s. 101, art = Metrijärjestelmä.Otava, 1927.Teoksen verkkoversio.