25-manna

25-manna on lokakuussa Tukholman lähistöllä järjestettävä viestisuunnistustapahtuma. 25-manna järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1974. Viestissä on 25 osuutta. Ensimmäisinä vuosina viesti juostiin 25 peräkkäisenä osuutena. 1980-luvulta alkaen osuuksilla 3–7 neljä suunnistajaa on suunnistanut samanaikaisesti. Viestissä on kokoonpanorajoitteita.

Viestin kulku

Viestin joukkue koostuu 25 juoksijasta, joista osa on naisia (D) ja osa miehiä (H). Joukkueen kokoonpanoa rajoittamalla pyritään siihen, että joukkueessa on paljolti veteraaneja ja junioreita. Yksittäisillä osuuksilla on omat rajoituksensa.

Osuuksilla 1–2 vain yksi juoksija juoksee kerrallaan. Toiselta osuudelta palaava juoksija lähettää kolmannelle osuudelle yhteensä neljä juoksijaa. Viimeinen seitsemännen osuuden juoksija lähettää 23. osuuden juoksijan.

Osuuksilla 3–7 (juoksijat 3–22, yhteensä 20 juoksijaa) viestiä juostaan neljässä säikeessä. Ensimmäisenä osuudelta 3 palannut juoksija lähettää heti ensimmäisen (yleensä hitaimmaksi ennakoidun) 4. osuuden juoksijan odottamatta muita. Ennakkoon ei ole kiinnitetty sitä, kuka lähettää kenetkin, vaan se, ketkä juoksevat mitäkin osuutta. Tavoitteena osuuksilla 3–7 on se, että kaikki 7. osuuden juoksijat palaavat maaliin mahdollisimman nopeasti, eli käytännössä myös yhtäaikaisesti, jolloin osuuden 23 juoksija pääsee lähtemään.

Osuudet 23–25 juostaan tavanomaisena viestinä ja viestin voittaja on ensimmäisenä osuudelta 25 palaava joukkue.

Joukkueessa saa olla enintään 9 miestä ikäluokissa H21–39. Naisia pitää olla vähintään 7 joista yksi on –D14/D45– ja toinen –D18/D35–. Lisäksi joukkueessa täytyy olla vähintään yksi H/D16 tai nuorempi juniori.

Osuuspituudet ja osuuksien osallistumisrajoitukset olivat vuonna 2012 seuraavat:

Osuus Juoksija Juoksijoita Osuuspituus (km) Rajoitukset
1115,2Nainen
2216,9Kuka tahansa
33–644,4Kaikki naisia
47–1043,0Ei D19–39, H15–54
511–1446,8Kuka tahansa
615–1844,5Ei H17–39
719–2245,0Kuka tahansa
232314,1Ei D19–34, H15–49
242415,5Nainen
252518,5Kuka tahansa

25-manna vuosittain

Vuosi Paikka Järjestäjä Voittaja Joukkueita
1974Ågesta, HuddingeFarsta OKRuotsi Stockholms OK52
1975EkvallenGustavsbergs IFRuotsi OK Österåker53
1976Runby, Upplands VäsbyVäsby OKRuotsi Södertälje IF54
1977Alby, TyresöTyresö SOKRuotsi Järfälla OK53
1978Rudan, HaningeOK RävarnaRuotsi Järfälla OK49
1979Törnskogen, SollentunaTurebergs IFRuotsi Järfälla OK49
1980Visättra, HuddingeSnättringe SKRuotsi Väsby OK47
1981Lilljansskogen, TukholmaSkarpnäcks OLRuotsi OK Ravinen96
1982Löttinge, TäbyTäby IS IBKRuotsi OK Ravinen121
1983DjurgårdenSoIK HellasRuotsi Stora Tuna IK184
1984Kassmyra, TumbaIFK TumbaRuotsi Järfalla OK188
1985KistaSundbybergs IKRuotsi Tullinge SK203
1986EkebyhovMälarö SOKRuotsi Järfälla OK215
1987Jordbro, HaningeHaninge SOKRuotsi Sundsvalls OK235
1988JärvafältetJärfälla OKRuotsi IFK Södertälje268
1989Grönsta, LidingöIFK LidingöRuotsi Tullinge SK319
1990NackaOK Ravinen ja Järla IKRuotsi IFK Södertälje360
1991Rönningeby, TäbyTäby OK ja OK ÖsteråkerRuotsi Stora Tuna IK362
1992Visättra, HuddingeSnättringe SK ja OK SödertörnRuotsi Tullinge SK374
1993KalvöIFK Tumba ja Nynäshamns OKRuotsi IK Hakarpspojkarna360
1994BruketVäsby OK ja Järfälla OKRuotsi IK Hakarpspojkarna339
1995Rinkebyskogen, DanderydEnebybergs IF ja Täby OKRuotsi OK Pan Kristianstad375
1996Kungens kurva, HuddingeSnättringe SK ja OK SödertörnSuomi Helsingin Suunnistajat357
1997Vårsta, BotkyrkaIFK Tumba ja Mälarhöjdens IKSuomi Rajamäen Rykmentti357
1998TranbyggeJärfälla OK ja Väsby OKSuomi Delta308
1999Rudan, HaningeHaninge SOK ja OK RavinenRuotsi IFK Lidingö341
2000SkogbergaTäby OK ja Vallentuna-Össeby OKSuomi Turun Suunnistajat335
2001HacksjönSnättringe SK ja OK SödertörnRuotsi Leksands OK342
2002Flottsbro, BotkyrkaIFK Tumba ja Mälarhöjdens IKRuotsi Södertälje-Nykvarn Orientering340
2003JärvafältetVäsby OK ja Järfälla OKRuotsi Södertälje-Nykvarn Orientering341
2004Rudan, HaningeHaninge SOK ja OK RavinenNorja Halden SK345
2005Skavlöten, TäbyTäby OK ja Vallentuna-Össeby OKSuomi Kalevan Rasti338
2006Visättra, HuddingeOK Södertörn ja Snättringe SKSuomi Kalevan Rasti348
2007Riksten, TullingeIFK Tumba ja Mälarhöjdens IKRuotsi Södertälje-Nykvarn Orientering360
2008Rinkebyskogen, DanderydJärfälla OK ja Väsby OKNorja Halden SK355
2009VästerhaningeOK Ravinen ja Haninge SOKNorja Halden SK350
2010VallentunaTäby OK ja Vallentuna-Össeby OKRuotsi Stora Tuna OK362
2011Almnäs, SödertäljeOK Södertörn ja Snättringe SKSuomi Tampereen Pyrintö364
2012Himmelsboda, TumbaIFK Tumba ja Mälarhöjdens IKNorja Halden SK367
2013Upplands-Bron kuntaJärfälla OK ja Väsby OKNorja Halden SK393
2014Rudan, HaningeHaninge SOKRuotsi IFK Lidingö388
2015Lövsättra, VallentunaVallentuna-Össeby OL, Täby OK, Järfälla OK ja Väsby OKNorja Halden SK362
2016Kungens kurva, Huddingen kuntaSnättringe SK/ OK SödertörnNorja Halden SK372
2017VårstaTullinge SK ja IFK TumbaSuomi Tampereen Pyrintö366
2018Hägerstalund, JärvafältetAttunda OK, Järfälla OK, Sundbybergs IK ja Väsby OKRuotsi IFK Göteborg368
2019Nytorps ängar, VästerhaningeHaninge SOK ja OK RavinenSuomi Tampereen Pyrintö381

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ 25mannasta 25manna.nu. 25manna. Viitattu 25.10.2011.
  2. ↑ Historiikki 25manna.nu. 25manna. Viitattu 25.10.2011.
  3. ↑ Officiell resultatlista för 25manna eventor.orientering.se. Svenska Orienteringsförbundet. Arkistoitu 12.10.2012. Viitattu 22.10.2012. (ruotsiksi)