
AT4 (Pansarskott m86) on ruotsalaisen Saab Boforsin valmistama 84 mm:n kertakäyttöinen sinko. Aseen tehokas kantama on versiosta riippuen 200–1 000 metriä ja panssarin läpäisykyky 350–460 mm. Painoa sillä on 7–9 kiloa.
Asetta pidetään Carl Gustav -singon kertakäyttöisenä versiona, vaikka onkin kehitetty toisen kertasingon, Pansarskott m68:n pohjalta. Siitä oli vuonna 2022 versiot panssarin läpäisyyn, seinien läpäisyyn, sirpalelatauksella varustettu ja sisätiloista ammuttava versio. Sinko on mahdollista varustaa muun muassa valonvahvistinta hyödyntävällä tähtäimellä.
Saabin mukaan sinkoa oli vuonna 2022 valmistettu yli miljoona kappaletta ja se oli käytössä 15 maassa. Aseen kansainvälinen myyntinimi sekä tarkoittaa panssarintorjunta-asetta (anti-tank), että on sanaleikki kaliiperin kustannuksella (eighty-four). Suurin asiakas on ollut Yhdysvallat, joka on 1980-luvun alusta lähtien ostanut 600 000 asetta. AT4:n tausta ulottuu 1960-luvulle ja ruotsalaisten 74 mm Pansarskott m68 -sinkoon. Yhdysvaltain maavoimien kilpailutuksessa 1982 AT4 voitti, kun etsittiin seuraajaa 66 mm M72 LAW -kertasingolle ja maasta tuli yksi ensimmäisiä ostajia. Yhdysvallat otti aseen käyttöön monikäyttöisenä jalkaväen tukiaseena mallinimellä M136. Military Today -blogin mukaan aseen ongelmallisen suuri peräliekki ja rajalliset käyttömahdollisuudet johtivat uusien versioiden kehitykseen, mukaan luettuna suolavettä sisältävään vastamassaan perustuva AT4-CS, jolla tuli mahdolliseksi ampua ahtaista sisätiloista ja seinien läpäisyyn tarkoitettu "bunkerfaust"-versio.