Aamuset

Kaupunkimedia Aamuset
Lehtityyppi kaupunkilehti
Julkaisija TS-Yhtymä
Levikki 75 000
Perustettu 1981
Päätoimittaja Lasse Virtanen
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Turku
Kotimaa  Suomi
Sivukoko tabloid
Ilmestymistiheys tiistaisin
Aiheesta muualla
Kotisivu

Aamuset on Turussa ja sen lähiseuduilla ilmestyvä kaupunkimedia. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1981, ja sitä julkaisee Turun Tietotarjonta Oy, joka on osa TS-Yhtymää. Lehden jakelu oli vuonna 2026 yhteensä 75 000 numeroa ja suurjakelu 90 000 lehteä.

Historia

Turun Sanomia julkaiseva TS-Yhtymä perusti Aamuset-lehden vuonna 1981 Turkulaisen kilpailijaksi. Aamusien ensimmäinen numero ilmestyi 13. tammikuuta 1981. Lehti sai nimensä siitä, että sitä jaettiin alkuvaiheessa aamuisin.

Aamusien ensimmäinen päätoimittaja oli Jimi Martinkari. Hän toimi tehtävässä eläköitymiseensä asti vuoteen 1992. Lehden nykyinen päätoimittaja on Lasse Virtanen.

Lehti on ilmestynyt vaihtelevasti joko yksi tai kaksi kertaa viikossa. Vuonna 2006 Aamuset alkoi ilmestyä keskiviikon lisäksi myös lauantaisin. Vuoden 2020 alusta lähtien ilmestymiskertoja karsittiin yhteen ja Aamuset luopui lauantain numerosta. Vuoden 2024 alussa lehden ilmestymispäivä vaihtui keskiviikosta tiistaihin. Samalla lehti palasi aamujakeluun.

Sanomalehtien liitto valitsi Aamuset-lehden vuoden 2009 parhaaksi kaupunkilehdeksi. Tuomariston perustelujen mukaan Aamuset on ”moderni ja kaupunkilainen lehti. Lehdellä on uutisasennetta, ja se on visuaalisesti hyvin toimiva. Lukijat ovat mukana lehden teossa tekstien ja kuvien kautta. Ajateltu konsepti luo tekstille ja kuville mahdollisuuden vaikuttaa.”

Päätoimittajia

Lähteet

  1. ↑ Aamuset Kaupunkimedia aamuset.fi. Viitattu 9.3.2026.
  2. ↑ Mediakortti 2026 Aamuset. Viitattu 9.3.2026.[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Koivisto, Janne: Turkulaisen perustajan tytär Leena Lyysaari työskenteli lehdessä 35 vuotta – "Isä teki tätä rakkaudesta alaan" Turkulainen. 8.2.2018 . Viitattu 9.3.2026.
  4. 1 2 3 4 Peltola, Teemu P.: Uusi vuosi tuo Aamusten 40:nnen vuosikerran Aamuset. 30.12.2019. Viitattu 9.3.2026.
  5. ↑ Peltola, Teemu P.: Aamuset ilmestyy jatkossa tiistaiaamuisin Aamuset. 9.1.2024. Viitattu 9.3.2026.
  6. ↑ Aamuset vuoden paras kaupunkilehti - Mediaviikko - Viestinnän ja median uutisia mediaviikko.fi. Arkistoitu 9.7.2021. Viitattu 3.7.2021.
  7. ↑ 2274/IL/95 Julkisen sanan neuvosto. 5.6.1995. Viitattu 9.3.2026.
  8. ↑ Peltola, Teemu P.: Aamusten entinen toimittaja Simo Tuomola on kuollut Aamuset. 3.3.2026. Viitattu 9.3.2026.
  9. ↑ Peltola, Teemu P.: Aamusten entinen päätoimittaja Tapio Äyräväinen on kuollut Aamuset. 16.3.2022. Viitattu 9.3.2026.
  10. ↑ Aamuset Aamuset. 18.2.2007. Turun Tietotarjonta Oy. Arkistoitu 2007. Viitattu 9.3.2026.
  11. ↑ Aamuset Aamuset. 6.7.2007. Turun Tietotarjonta Oy. Arkistoitu 2007. Viitattu 9.3.2026.

Aiheesta muualla